Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 18.03.2021/Pykälä 15

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 15

Asianro 8551/11.02.02/2019

 

 

Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 - 2021, päivitys 2021

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen
Alueellinen ympäristönsuojelu

 

                                                          Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 10 §:n mukaan kunnan on laadittava suunnitelma järjestämistään eläinlääkäripalveluista sekä eläinlääkintähuoltolaissa tarkoitetusta eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämisestä alueellaan. Suunnitelman tulee sisältää tiedot eläinlääkäripalvelun tuottamistavasta, saatavuudesta, laadusta ja mitoituksesta sekä valvontaan kuuluvista tarkastuksista, näytteenotoista ja muista toimenpiteistä. Palvelun mitoitusta suunniteltaessa on otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalveluiden tuottajien kunnan alueella tarjoamat palvelut.

 

Kunnan suunnitelmassa on otettava huomioon valtakunnallinen ohjelma ja alueellinen suunnitelma, ja se on arvioitava ja tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein. Suunnitelman toteutumisen arviointi tehdään vuosittain seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

 

Ruokavirasto on laatinut eläinlääkintähuollon valtakunnallisen ohjelman (EHO) vuosille 2015 – 2021. Valtakunnalliseen ohjelmaan on tullut päivitys vuodelle 2021. Ohjelmassa määritellään asiat, jotka aluehallintoviraston ja kuntien on huomioitava omissa suunnitelmissaan.

 

Siilinjärven kunnassa on valmisteltu eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 – 2021 päivitys 2021. Eläinlääkintähuollon suunnitelma on päivitetty valtakunnallisen päivityksen mukaisesti ja kirjattu valtakunnallisessa ohjelmassa edellytetyt asiat. Oleellisia muutoksia nykyiseen suunnitelmaan ei ole. Suunnitelmaan on kirjattu kunnan eläinlääkintähuollolle esitetyt painopistealueet vuodelle 2021.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Siilinjärven kunnan kanssa sopimuksen Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta. Sopimuksen mukaan Kuopion kaupunki ostaa eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoitamisen Siilinjärven kunnalta. Sopimukseen kuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen lukuun ottamatta Kuopion kaupungin Karttulan aluetta sekä kunnan eläinlääkärille eläinlääkintähuoltolaissa säädettyjen valvontatehtävien hoitaminen koko Kuopion kaupungin alueella.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Tervon kunnan kanssa sopimuksen eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoidosta Kuopion kaupungin Karttulan alueella. Sopimukseen kuuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen Kuopion kaupungin Karttulan alueella.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Omaeläinklinikka Oy:n kanssa sopimuksen pieneläinten päivystyksen hoitamisesta. Pieneläinpäivystyssopimuksessa on mukana myös Kaavi, Lapinlahti, Rautavaara, Siilinjärvi ja Tuusniemi.

 

Eläinlääkintähuollon suunnitelma on osa ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaa. Kuopiossa on eläinlääkintähuollon suunnitelma laadittu erillisenä suunnitelmana. Ympäristölautakunta on hyväksynyt ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman vuosille 2020 – 2024 muilta osin 12.12.2019 § 97 ja päivityksen vuodelle 2021 10.12.2020 § 85.

                                                         

 

Esitys                                                Lautakunta hyväksyy Siilinjärven kunnan ympäristöterveyspalveluiden valmisteleman eläinlääkintähuollon suunnitelman 2015 – 2021 päivityksen 2021 siltä osin, kun se koskee Kuopion kaupunkia.

 

Liitteet

5

8551/2019 Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015-2021, päivitys 2021

 

6

8551/2019 ELH Resurssitarpeen kartoitus 2021 päivitys

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Hannu Kirjavainen

puh. +358 44 718 2272

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Ympäristöjohtaja Tanja Ahonen

 

Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa