Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

§ 59

Asianro 85/10.03.02.01/2018

 

Pielaveden paloasemahankesuunnitelma

 

 

Valmiuspäällikkö Petri Huttunen 6.11.2018:

 

Aluepelastuslautakunta on aikaisemmin (24.1.2018) hyväksynyt Pielaveden uuden paloaseman suunnittelun käynnistämisen, minkä yhteydessä on todettu, että tilatarpeet määritellään suunnittelun yhteydessä ja pääomavuokran suuruus rakennushankkeen kustannusten perusteella.

 

Tilanne 6.11.2018:

 

Pielaveden paloasemahankesuunnitelma on valmis. Pielaveden paloasemahanke on edennyt aikataulujen osalta suunnitellusti ja hankesuunnitteluvaiheen suunnitelmien pohjalta on laskettu hankkeen kokonaiskustannusarvioksi n. 2.200.000 € alv 0%. Hankkeessa on mukana myös Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, jonka kanssa pelastuslaitos sopii muodostuvien vuokrakustannusten jaon rakennushankkeen todellisten kustannusten mukaisesti.

Paloaseman rakennustöiden on tarkoitus alkaa toukokuussa 2019 ja uuden aseman suunnitellaan olevan valmis vuodenvaihteessa 2020.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                            Aluepelastuslautakunta hyväksyy Pielaveden paloasemahankesuunnitelman.

 

 

Liitteet

3

85/2018 Pielaveden paloaseman hankesuunnitelma

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Petri Juho Huttunen

puh. +358 447188105

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta hyväksyy Pielaveden paloasemahankesuunnitelman.

 

 

Päätös                                          Aluepelastuslautakunta merkitsi tiedoksi, että Palosuojelurahaston enimmäiskorvausosuus 220 000 € vähennetään pelastuslaitoksen 30 vuodelle jakautuvasta pääomavuokran kokonaismäärästä. Aluepelastuslautakunta hyväksyi Pielaveden paloasemahankesuunnitelman.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että lautakunnan jäsen Jussi Karhunen poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.45. Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Maarit Laaksorinne 60-61 § käsittelyn ajaksi.

 

 

 

§ 60

Asianro 9058/10.03.02.01/2018

 

Kuopion kantakaupungin asemaverkoston tarveselvitys ja Nilsiän paloaseman hankesuunnitelman päivittäminen

 

 

Riskienhallintapäällikkö Paavo Tiitta 6.11.2018:

 

Kuopion kantakaupungin asemaverkoston tarveselvitys on valmistunut. Hankeselvityksessä esitetään Kuopion kantakaupunkialueelle kolmea uutta paloasemaa: 1 (n. 5000  m2) nykyisen paloaseman tontille (vanha puretaan), 1 (n. 800 m2) eteläiseen kaupunkiin Koppelokujalle ja 1 (n. 400 m2) keskusta-alueelle.

 

Nilsiän paloaseman hankesuunnitelma, vuodelta 2015, tullaan päivittämään vuonna 2019. Sen ja kantakaupungin paloasemaverkoston suunnitteluun esitetään vuoden 2019 talousarviossa 300.000 euron määrärahaa.

 

                                                     

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                            Aluepelastuslautakunta merkitsee selonteon tiedoksi.

                                                     

 

                                                      Valmistelija                                                         

Paavo Tiitta

puh. +358 17 18 8103

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Pelastusjohtaja Jukka Koponen

 

Aluepelastuslautakunta merkitsee selonteon tiedoksi.

 

 

Päätös                                          Aluepelastuslautakunta merkitsi selonteon tiedoksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa