Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 13.01.2014 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2   Pöytäkirjantarkastajat
3   Kuukausiseuranta marraskuu ja ennuste loppuvuodelle 2013
4   Konsernipalvelun ja vetovoimaisuuden palvelualueen käyttösuunnitelmat 2014
5   Palvelualueiden ja taseyksiköiden käyttösuunnitelmat sekä liikelaitosten talousarviot 2014
6   Sakupe Oy:n osakkeiden myyminen
7   Lausunnon antaminen Kuopion hallinto-oikeudelle kaupunginvaltuuston päätöksestä 11.11.2013 § 111 tehdyn valituksen johdosta
8   Maakunnallisen markkinointiohjelman jatkoaika ja lisärahoitushakemus
9   Kommenttipyyntö valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta 2015
10   Keskeneräiset valtuustoaloitteet vuodelta 2013
11   Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnan vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen
12   Vuotjärven vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen
13   Vesiosuuskunta Vellikankaan vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen
14   Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Hiltulanlahti 36-13...43 sekä katu-, virkistys-, liikenne-, maa- ja metsätalous-, erityis- sekä vesialueita (Hiltulanlahden 1. asemakaava)
15   Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntien terveydenhuollon järjestämissuunnitelma
16   Muodostettavaa tonttia 297-6-5-5 (Sairaalakatu 4) koskeva kiinteistökaupan esisopimusluonnos
17   Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpanot 16.12.2013
18   Kh:n tiedonantoja

Saapuvilla olleet jäsenet
Pekka Kantanen, puheenjohtaja
Leila Savolainen, 1. varapuheenjohtaja
Neeta Röppänen, 2. varapuheenjohtaja
Harri Auvinen
Nelli Berg-Väänänen
Heidi Komulainen
Jukka Pulkkinen
Pauli Ruotsalainen, klo 15.00 - 17.10
Hetti Rytsy
Tapio Tolppanen
Taisto Toppinen

Muut saapuvilla olleet
Petteri Paronen
kaupunginjohtaja, esittelijä
Jarmo Pirhonen
palvelualuejohtaja
Markku Tervahauta
palvelualuejohtaja
Pekka Vähäkangas
palvelualuejohtaja
Markku Rossi
valtuuston puheenjohtaja
Sari Raassina
valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Irja Sokka
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Heikki Vienola
kaupunginsihteeri
Sirpa Lätti-Hyvönen, klo 15.40 - 18.15
strategiajohtaja
Kirsi Soininen
markkinointijohtaja
Vesa Toivanen, klo 15.00 - 15.20
kaupunginlakimies
Pirjo Salmelainen, klo 15.00 - 17.20
talousarviopäällikkö
Markku Mattila, klo 15.00 - 17.20
henkilöstöjohtaja
Mikko Aro
II kaupunginsihteeri, pöytäkirjanpitäjä