Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.05.2014 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  
192   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
193   Pöytäkirjantarkastajat
194   Rahasmäen yleiskaava
195   Vastine oikaisuvaatimukseen koskien suunnittelutarveratkaisua Haminanlahti, Vuorenlehto 410-5-110
197   Kuopion Energia liikelaitoksen toimintojen yhtiöittäminen
198   Savonia-ammattikorkeakoulun yhtiöittäminen
199   Henkilöstökertomus vuodelta 2013
200   Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisselvityksen kuuluttaminen
201   Juankosken kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisselvityksen kuuluttaminen
202   Kuopion kaupungin tilinpäätös vuodelta 2013, korjaus
203   Mansikka ry:n esitys Kuopion kaupungille entisen Karttulan kunnan ennakkomaksuvelan käytöstä
204   Valtuustoaloite opettajien, koulunkäyntiavustajien sekä muun koulunkäyntiin liittyvän henkilöstön lomautuksista luopumiseksi
205   Määräalojen ostaminen kiinteistöistä Aappola 297-426-7-6 ja Anttila 297-426-8-16
206   Aloite tien nimeämiseksi Männistöön / Männistön Asukasyhdistys ry
207   Kaupunginvaltuuston täytäntöönpanot 19.5.2014
208   Kh:n tiedonantoja
209   Kuukausiseuranta huhtikuu ja ennuste loppuvuodelle 2014

Saapuvilla olleet jäsenet
Pekka Kantanen, puheenjohtaja
Leila Savolainen, 1. varapuheenjohtaja
Neeta Röppänen, 2. varapuheenjohtaja
Harri Auvinen
Nelli Berg-Väänänen
Sirpa Karjalainen
Jukka Pulkkinen
Pauli Ruotsalainen
Hetti Rytsy
Tapio Tolppanen
Taisto Toppinen, klo 15.00 - 16.30

Muut saapuvilla olleet
Petteri Paronen
kaupunginjohtaja, esittelijä
Markku Tervahauta
palvelualuejohtaja
Pekka Vähäkangas
palvelualuejohtaja
Markku Rossi, klo 15.00 - 17.05
valtuuston puheenjohtaja
Irja Sokka, klo 15.00 - 17.00
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Sirpa Lätti-Hyvönen
strategiajohtaja
Juha Romppanen, klo 15.00 - 16.05
yleiskaavajohtaja
Heikki Vienola
kaupunginsihteeri, pöytäkirjanpitäjä