Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.01.2015 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
19   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
20   Pöytäkirjantarkastajat
21   Vapaan sivistystyön tulevaisuus Kuopiossa
22   Tapahtumatukien arviointiperusteet
23   Keskeneräiset valtuustoaloitteet vuodelta 2014
24   Kuntalaisaloite / Kuopion kouluverkkoselvitys on tehtävä huolellisesti
25   Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015 alkaen
26   Kuopion Energia liikelaitoksen lakkautettavat virat
27   Valkeisen sairaalan tontin 297-6-5-5 vuokrausta koskeva esisopimus
28   Asemakaavan muutosehdotus / Kiinteistö Oy Technopolis Microkatu 1 / Savilahti 13-24-6 ja puistoalueen osa
29   Asemakaavan muutosehdotus / Päiväranta, Metsäkummuntie
30   Kh:n tiedonantoja

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
25-27   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kaupunginhallitus

Saapuvilla olleet jäsenet
Pekka Kantanen, puheenjohtaja
Leila Savolainen, 1. varapuheenjohtaja
Neeta Röppänen, 2. varapuheenjohtaja
Harri Auvinen
Nelli Berg-Väänänen
Sirpa Karjalainen
Jukka Pulkkinen
Pauli Ruotsalainen
Hetti Rytsy
Tapio Tolppanen
Taisto Toppinen

Muut saapuvilla olleet
Petteri Paronen, kaupunginjohtaja
esittelijä
Jarmo Pirhonen, palvelualuejohtaja
 
Markku Tervahauta, palvelualuejohtaja
 
Pekka Vähäkangas, palvelualuejohtaja
 
Markku Rossi
valtuuston puheenjohtaja, klo 15.00 - 16.25
Sari Raassina
valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Irja Sokka
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja
 
Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
 
Heikki Vienola, kaupunginsihteeri
pöytäkirjanpitäjä