Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 26.01.2016 klo 17:25 / Tarkastettu

 Pykälä   Otsikko   Pöytäkirja PDF-muodossa  
 
  1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  2 Pöytäkirjantarkastajat
  3Museokeskuksen toimintasuunnitelma 2016 - 2019
  4Kuopion kaupungin liikunta- ja koulutilojen vuorojen jakoperusteet 1.1.2016 alkaen
  5 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto Vaasan hallinto-oikeudelle / Valitus ympäristö- ja rakennuslautakunnan päätöksestä, vireillepano, Heinjoen ampuma- ja moottoriurheilukeskus
  6Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016
  7 Vuoden 2016 avustusseminaarin ajankohdasta päättäminen
  8 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen sisäisen valvonnan painopistealueet vuodelle 2016
  9 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen kalustoinvestointimäärärahan siirto vuodelta 2015 vuodelle 2016
  10Liikuntahallien käyttösäännöt ja ohjeet
  11 Menestyneiden kuopiolaisten urheilijoiden palkitseminen / Kalpa Hockey Oy
  12Tiedonannot 26.1.2016

 Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
 
  4, 10, 11 Liite A Kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

 Saapuvilla olleet jäsenet
 
  
Pekka Niiranen, puheenjohtaja
Esa Pitkänen, varapuheenjohtaja
Simo Suksi, Rauno Airaksen varajäsen, poistui klo 16.48
Merja Korhonen
Anton Laakso, saapui klo 16.07
Mikko Lankinen
Anja Lappi
Auli Poutiainen