Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2018 klo 15:00 / Ei tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
1   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2   Pöytäkirjantarkastajat
3 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden käyttösuunnitelman sekä isäntäkuntapalveluiden talousarvion hyväksyminen vuodelle 2018
4 Kuopion kaupungin lastensuojelun perhehoidon palkkiot, kulukorvaukset ja käynnistämiskorvaus sekä korvaus oman auton käytöstä 1.1.2018 alkaen
5   Asunnottomien asumispäivystystoiminnan järjestäminen
6   Kahden palveluohjaajan viran perustaminen perusturvan palvelualueella 1.3.2018 alkaen
7   Erityisryhmien tukiasumispalvelun kilpailuttaminen
8 Omaishoidon tuen korvaukset vanhus- ja vammaispalveluissa vuonna 2018
9   Tarjoomo -hanke
10 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi vuonna 2018
11 Tiedonantoja

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
4, 5, 8, 9   Liite A Kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje /perusturva- ja terveyslautakunta

Saapuvilla olleet jäsenet
Neeta Röppänen, puheenjohtaja
Vesa Linnanmäki, varapuheenjohtaja
Tanja Airaksinen
Tanja Kaipainen
Laura Meriluoto
Hanna Nevala
Marjatta Parviainen
Esa Pitkänen
Olli-Pekka Ryynänen
Ate Savolainen
Simo Suksi

Muut saapuvilla olleet
Terttu Kolari
Tuusniemen edustaja
Tapio Tolppanen
kaupunginhallituksen edustaja
Markku Tervahauta, palvelualuejohtaja
esittelijä
Mikko Tapio Korhonen, kuntoutusjohtaja
 
Jari Saarinen, terveysjohtaja
 
Arja Matsi, talouspäällikkö
 
Terttu Ruotsalainen, henkilöstöjohtaja
poistui klo 15.43, §:n 3 käsittelyn aikana
Tarja Hyvärinen, hallintosihteeri
 
Kaija Kähkönen, talouspäällikkö
Hanna Jokinen, palveluohjauspäällikkö
pöytäkirjanpitäjä
paikalla klo 16.44 - 17.16 §:ien 7 - 9 käsittelyn ajan