Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2018 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
18   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
19   Pöytäkirjantarkastajat
20   Vuoden 2019 valtakunnallisen turvallisuusseminaarin järjestäminen Kuopiossa
21   Kaupunginjohtajan sijaisten määrääminen 2018
22 Tapahtumatuet vuodelle 2018 yli 10 000 euroa
23 Takauksen myöntäminen Niiralan Kulma Oy:lle
24 Valtuustoaloite / pyöräilykuntien verkostoon liittyminen
25   Savonia-kirjallisuuspalkintoraadin asettaminen vuosiksi 2018 - 2019
26   Eronpyyntö kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunnasta / Tuulikki Heikkinen
27   Kh:n tiedonantoja

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
20-23 ja 25-27   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Antti Kivelä, puheenjohtaja
Pekka Kantanen, 1. varapuheenjohtaja
Jaakko Kosunen, 2. varapuheenjohtaja
Harri Auvinen
Nelli Berg-Väänänen
Tiina Kaartinen
Minna Reijonen
Leila Savolainen
Tapio Tolppanen
Erkki Virtanen
Veera Willman

Muut saapuvilla olleet
Jarmo Pirhonen, vs. kaupunginjohtaja
esittelijä
Markku Tervahauta, palvelualuejohtaja
palvelualuejohtaja
Pekka Vähäkangas, palvelualuejohtaja
palvelualuejohtaja
Sari Raassina
valtuuston puheenjohtaja
Markku Rossi
valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Tuula Väätäinen
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
 
Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja
 
Heikki Vienola, hallintojohtaja
pöytäkirjanpitäjä