Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.07.2018 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
200   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
201   Pöytäkirjantarkastajat
202 Kuopion kaupungin meluntorjunnan toimintasuunnitelma 2018 - 2023
203   Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen suunnittelijoiden valinta
204 Kuikkalammen päiväkoti uudisrakennushanke, urakoitsijoiden valinta
205   Kuopion Lippumäen ylipainehallin rakentaminen
206 Ohje huomautuksen ja varoituksen antamisesta
207   Yrityspalvelun esitys Tapahtumasta kansainväliseksi tapahtumamediaksi -kehittämishanke (EU:n Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma)
208   Tenniksen sisäharrastusolosuhteiden kehittäminen / Kuopion Tennisseura ry:n esitys
209 Valtuustoaloite / harrastustilojen vuokrien kohtuullistaminen
210 Valtuustoaloite / Kuopion neuvoloissa häkämittarit käyttöön raskauden seurannassa
211   Oikaisuvaatimusvastine / Poikkeaminen / Kuopio 297-416-8-25
212   Oikaisuvaatimus / virkasuhteen irtisanominen / sovintosopimus
213   Kh:n tiedonantoja
214   Ylimääräinen asia / Suunnistuksen MM-kilpailujen hakeminen Kuopioon / Kuopion Suunnistajat ry

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
207, 214   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje
212   Liite B kuntalain mukainen valitusosoitus
203-205   Liite C hankintaoikaisuohje
203-205   Liite D valitusosoitus markkinaoikeudelle
211   Liite H valitusosoitus poikkeamispäätökseen

Saapuvilla olleet jäsenet
Antti Kivelä, puheenjohtaja
Jaakko Kosunen, 2. varapuheenjohtaja
Ari (Allu) Koskinen, varajäsen
Harri Auvinen
Tiina Kaartinen
Minna Reijonen
Anna Hartikainen, varajäsen
Tapio Tolppanen
Erkki Virtanen
Veera Willman

Muut saapuvilla olleet
Pekka Vähäkangas, apulaiskaupunginjohtaja
esittelijä
Tuula Väätäinen
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Erkki Pärjälä, ympäristönsuojelutarkastaja
klo 15.05-15.25
Hannu Väänänen, toimitilajohtaja
klo 15.30-15.45
Timo Tanninen, rakennuttaja
klo 15.30-15.45
Vesa Toivanen, kaupunginlakimies
pöytäkirjanpitäjä