Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.02.2021 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
64   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
65   Pöytäkirjantarkastajat
66 Sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelma 2021
67 Hankesuunnitelma / Turvakoti
68 Leväsen palvelu- ja toimintakeskuksen hankesuunnitelman ja aiesopimuksen hyväksyminen
69   Toistaiseksi voimassaolevien ja määräaikaisten virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella
70   Neljän toistaiseksi voimassa olevan sosiaalityöntekijän viran perustaminen perusturvan palvelualueella
71   Valvontatarkastajan määräaikainen virka
72 Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista
73   Kh:n tiedonantoja

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
66-71   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje

Saapuvilla olleet jäsenet
Antti Kivelä, puheenjohtaja
Ari (Allu) Koskinen, 1. varapuheenjohtaja
Jaakko Kosunen, 2. varapuheenjohtaja
Harri Auvinen
Miia Eskelinen-Fingerroos
Tiina Kaartinen
Minna Reijonen
Leila Savolainen
Tapio Tolppanen
Erkki Virtanen
Eija Vähälä
 

Muut saapuvilla olleet
Jarmo Pirhonen, kaupunginjohtaja
esittelijä
Pekka Vähäkangas, apulaiskaupunginjohtaja
 
Jari Saarinen, apulaiskaupunginjohtaja
 
Jari Kyllönen, apulaiskaupunginjohtaja
 
Sari Raassina
valtuuston puheenjohtaja
Markku Rossi
valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Tuula Väätäinen
valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
 
Sirpa Lätti-Hyvönen, strategiajohtaja
 
Sari Düssel, vs. sisäinen tarkastaja
klo 15.05 - 15.20
Katja Lintunen, hankesuunnitteluarkkitehti
klo 15.20 - 15.55
Ulla Nuutinen, vastaava sosiaalityöntekijä
klo 15.20 - 15.40
Mikko Tapio Korhonen, kuntoutusjohtaja
klo 15.40 - 15.55
Hannu Väänänen, toimitilajohtaja
klo 15.20 - 15.55
Heikki Vienola, hallintojohtaja
pöytäkirjanpitäjä