Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.06.2022 klo 15:00 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
178   Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
179   Pöytäkirjantarkastus
180 Talousarviokehys vuoden 2023 talousarvioksi ja talousarvion laadintaperiaatteet
181 Vastaus valtuustoaloitteeseen tuen tunnistamisen välineistä ja vanhempien tukipalveluihin ohjautumisesta neuropsykiatrisesti oireilevien lasten kohdalla
182 Kuopion väestö, työpaikat ja asuminen - asumisen rakentamisen eteneminen ja käyttöönotettavat alueet vuosina 2023 - 2027
183 Kuopion toimitilahankkeiden hankeohje
184   Hallituksen esitys eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetuksi laiksi ja siihen liittyviksi laeiksi / lausunto
185 Kaupunginhallituksen tiedonantoja 6.6.2022

Pykälä   Muutoksenhakuohjeet  
183   Liite A kuntalain mukainen oikaisuvaatimusohje / kaupunginhallitus

Saapuvilla olleet jäsenet
Aleksi Eskelinen, puheenjohtaja
Ari (Allu) Koskinen
Tiina Kaartinen, klo 15.00 - 17.30, asiat 1 - 5
Miia Eskelinen-Fingerroos
Kaisa Kantele
Hannu Kokki, klo 15.00 - 16.50, asiat 1 - 3
Jaakko Kosunen, varajäsen, klo 16.50, asia 4 - 8
Vesa Linnanmäki
Sallamaarit Markkanen
Pekka Niiranen
Minna Reijonen, Teams
Mika Wallius

Muut saapuvilla olleet
Jarmo Pirhonen
kaupunginjohtaja, esittelijä
Jari Kyllönen
apulaiskaupunginjohtaja
Jari Saarinen, Teams
apulaiskaupunginjohtaja
Pekka Vähäkangas
apulaiskaupunginjohtaja
Tuula Väätäinen
valtuuston puheenjohtaja
Leila Savolainen
valtuuston 1. varapuheen-johtaja
Harri Auvinen
valtuuston 2. varapuheen-johtaja, klo 15.00 - 16.40, asiat 1 - 3
Kirsi Soininen
markkinointijohtaja, Teams
Sirpa Lätti-Hyvönen
strategiajohtaja
Heikki Vienola
hallintojohtaja, pöytäkirjan-pitäjä