Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 26.02.2014/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 47

Asianro 1242/10.02.04/2014

 

 

Tiedonanto vireilletulosta ja valmistelusta / Ranta-asemakaavan muutos / Tahkovuori / Syvärinrannan ranta-asemakaava

 

 

Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen
Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

 

 

Tahkovuoren Syvärinrannan ranta-asemakaavan alueelle valmistellaan ranta-asemakaavan muutosta. Kaavamuutos on lähtenyt vireille maanomistajien aloitteesta. Tavoitteena on osoittaa loma-asuntorakennuspaikka kiinteistöjaotuksen sekä maanomistuksen mukaisesti. Rakennusoikeuden määrää ei ole tarkoitus muuttaa.

 

Kaavatyöstä on keskusteltu yhdessä yleiskaavoituksen ja ELY-keskuksen kanssa. Hakija on allekirjoittanut maksusitoumuksen kaavatyön kustannuksista.

 

 

Vaikutusten arviointi                Kaavamuutos toteaa nykyisen kiinteistöjaotuksen eikä sillä ole muita vaikutuksia.

 

 

Esitys                                              MRL 62 §:n ja 63 §:n sekä MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville tuleva vireilletulo- ja valmisteluvaiheen aineisto annetaan kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi.

 

 

Liitteet

14

1242/2014 kaavakarttaluonnos

 

15

1242/2014 kaavaselostusluonnos liitteineen

 

16

1242/2014 osallistumis- ja arviointisuunnitelma liitteineen

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Iivo Vänskä

puh. +358 044 7185414

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa