Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 14.05.2014/Pykälä 112

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 112

Asianro 9351/10.02.06/2013

 

 

Aloite tien nimeämiseksi Männistöön / Männistön Asukasyhdistys ry

 

 

Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen
Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

 

 

Tiivistelmä:

Aloitteessa esitetään, että Pohjolankadun ja Kullervonkadun välinen, Vanhan aseman alueen vieritse puistoalueella kulkeva kevyen liikenteen puistokäytävä nimetään Veikko Ahvenaisen tieksi tai kujaksi. Aloitteeseen vastataan, ettei esitettyyn nimeämiseen ryhdytä ja esitetty nimi tallennetaan käytettäväksi alueelle tulevien uusien asemakaavojen yhteydessä.

 

Aloitteen tekijä                           Männistön Asukasyhdistys ry

 

Sijainti

Tehty aloite                                  Aloitettaan Männistön Asukasyhdistys ry perustelee seuraavasti:

 

”Veikko Ahvenainen on maailman kuuluisimpia harmonikkataitelijoita ja

tunnetuimpia suomalaisia muusikkoja. Hän on konsertoinut yli 40 maassa, mm. Neuvostoliitossa, Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa.

Vuodesta 1957 lähtien Veikko Ahvenainen on soittanut 5000 soolokonserttia eri puolilla maailmaa sekä lukuisissa paikoissa ympäri Suomen.

 

Veikko Ahvenainen on tehnyt monin eri tavoin harmonikkaa tunnetuksi ja on tehnyt yli 900 levytystä. Hän on myös kirjoittanut useita harmonikansoiton oppikirjoja ja säveltänyt sekä sovittanut lähes tuhat harmonikkakappaletta.

 

Männistön Asukasyhdistys haluaa kunnioittaa Männistössä asuneen Veikko Ahvenaisen yhä jatkuvaa pitkää uraa ja kuopiolaisuuden erittäin näkyvää, vuosikymmenien ajan esille tuomista ja ehdottaa, että Männistöön nimetään Veikko Ahvenaisen- tie tai - kuja.

 

Tämä väylä sijaitsee Pohjolankadun ja Kullervonkadun välillä aivan VR:n alueen aidan vieressä puiston reunassa. Veikko Ahvenainen on aikoinaan asunut kyseisen puistoalueen, silloisen metsäalueen, lähellä”.

 

Päätösesitys perustuu seuraaviin selvityksiin:

 

Kaavoitustilanne

 

Alueella on voimassa sisäasianministeriön 17.6.1983 vahvistama asemakaava, jossa alue, jolla aloitteen tarkoittama puistokäytävä sijaitsee, on merkitty puistoksi (VP). Puisto-alueella ei ole erillistä väylän sijoitukseen oikeuttavaa kaavamerkintää tai -määräystä.

 

Nykyinen tilanne ja maanomistus

 

Puistoalueen Vanhan aseman alueen puoleisella reunalle sijoittuu Pohjolankadun ja Kullervonkadun välinen puistokäytävä.

 

Puisto-alue on Kuopion kaupungin omistuksessa.

 

Pyydetyt lausunnot ja selvitykset

 

Asemakaavoitus on pyytänyt asukasyhdistyksen aloitteesta lausunnon nimistötoimikunnalta, joka käsitteli asiaa kokouksessaan 14.3.2014 ja totesi siitä seuraavaa:

 

”Nimistötoimikunta esittää, että Männistön asukasyhdistys ry:n nimiehdotus, Veikko Ahvenaisen tie tai kuja, talletetaan käytettäväksi alueelle tulevien uusien asemakaavojen yhteydessä. Kuntaliiton suosituksen mukaan kaavakohdetta ei nimetä elossa olevan henkilön mukaan. Henkilönimeä voidaan harkita käytettäväksi kaavanimissä vasta viiden vuoden kuluttua henkilön kuolemasta”.

 

Lisäksi nimistötoimikunta päätti, että se laatii oman ohjeistuksen nimeämisperiaatteista.

 

Päätösesityksen perustelut

 

Voimassa olevien säännöstöjen mukaan asemakaava-alueella nimi annetaan ainoastaan asemakaavassa oleville katualueille.

 

Kotimaisten kielten keskus ohjeistaa muistonimien käytöstä seuraavasti:

 

”Oman kunnan historian on syytä näkyä myös ns. muistonimissä. Muistonimillä tarkoitetaan nimiä, jotka on tietoisesti annettu henkilön, tapahtuman tai muun seikan muiston kunnioittamiseksi. Niitä on annettava harkiten: muistonimen aiheen on mieluiten oltava paikallinen, juuri kyseiseen alueeseen liittyvä. Muistonimillä voidaan kunnioittaa esimerkiksi merkittäviä, seudulla pitkään asuneita ja positiivisesti vaikuttaneita henkilöitä. Yrityksen tai yhteisönkin muistaminen kadunnimessä voi olla luontevaa silloin, kun se on samannimisenä toiminut usean sukupolven ajan samalla paikalla ja sillä on ollut suuri paikallinen merkitys.

 

YK:n paikannimiasiantuntijaryhmä on korostanut suosituksessaan, että paikkojen nimeämistä elossa olevien henkilöiden mukaan tulisi välttää. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta on laatinut omaan toimintaansa ohjeet, jotka perustuvat YK:n suositukseen (ks. Muistonimet ja nimikkopaikat). Sen mukaan muistonimen antamista harkitaan vasta, kun henkilön kuolemasta on kulunut vähintään viisi vuotta”.

 

Em. säännökset ja periaatteet sekä nimistötoimikunnan lausunto huomioiden asukasyhdistyksen esittämän puistokäytävän nimeäminen Veikko Ahvenaisen -tieksi tai -kujaksi ei ole perusteltua.

 

Vaikutusten arviointi                Ratkaisulla ei ole ilmastopoliittisia, yritys-, ympäristö- tai taloudellisia vaikutuksia. Ratkaisulla ei ole olennaisia vaikutuksia kuntalaisten asuin- ja elinolosuhteisiin.

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle ja edelleen kaupunginhallitukselle, että haettuun nimeämiseen ei ryhdytä ja että Männistön asukasyhdistys ry:lle tiedotetaan, että nimiehdotus, Veikko Ahvenaisen tie tai kuja, talletetaan käytettäväksi alueelle tulevien uusien asemakaavojen yhteydessä.

 

Päätös tiedotetaan hakijalle.

 

Liitteet

22

9351/2013 Ote julkaisusta Kunnan osoitejärjestelmä/Ohjeet ja suositus kohta Muistonimet

 

 

Asiakirjoissa ovat seuraavat asiakirjat: Aloite tien nimeämiseksi Männistöön.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Jussi Partanen

puh. +358 017 18 5416

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että asemakaavapäällikkö Martti Lätti poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa