Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.09.2014/Pykälä 284

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 284

Asianro 68/02.02.02/2014

 

 

Palvelualueiden taloustilanne

 

 

 

                                                          Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 30.6.2014 kaupungin taloustilannetta ja ennustetta loppuvuodelle 2014. Kaupunginhallitus keskusteli taloustilanteesta ja päätti, että kunkin palvelualueen johtajat ja esimiehet velvoitetaan välittömästi etsimään keinot ja toimenpiteet kuukausiseurannassa esiin tulleiden määrärahaylitysten kattamiseksi ja toteuttamaan toimenpiteet yhdessä henkilöstön kanssa.

 

                                                          Lisäksi kaupunginhallitus päätti kokouksessaan, että se velvoittaa palvelualuejohtajat yksityiskohtaisesti raportoimaan kaupunginhallitukselle 1.9.2014 osaltaan palvelualueen toiminnallista ja taloudellista tilannetta.

 

                                                          Palvelualuejohtajat selostivat osaltaan asiaa kokouksessa.

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kh. keskustelee palvelualueiden taloustilanteesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä.

 

 

Päätös                                            Talous- ja rahoitusjohtaja Toni Vainikainen oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

 

Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Markku Rossi ja jäsen Sirpa Karjalainen saapuivat kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Kaupunginhallitus keskusteli palvelualueiden taloustilanteesta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jatkaa asian käsittelyä seuraavassa kokouksessaan 8.9.2014.

 

Merkittiin, että talous- ja rahoitusjohtaja Toni Vainikainen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen. 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa