Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 01.09.2014/Pykälä 285

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 285

Asianro 7127/00.01.00/2013

 

 

Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin kuntaliitos

 

 

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.8.2014 esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Tuusniemen kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimuksen ja Tuusniemen kunnan liittämisen Kuopioon 1.1.2017 alkaen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että seuraavien kuntavaalien toteuttamistavasta päätetään erikseen kun valmisteilla olevan lainsäädännön sisältö on tiedossa.

                                                          Merkitään, että Kuopion kaupungin ja Tuusniemen kunnan välinen kuntaliitosasia on Kuopion kaupungin osalta kaupunginvaltuuston kokouksen 1.9. esityslistalla.

                                                         

                                                          Merkitään lisäksi, että Tuusniemen kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 25.8.2014, ettei se liity Kuopion kaupunkiin 1.1.2017.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Heikki Vienola

puh.  044 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kh. merkitsee Tuusniemen kunnanvaltuuston päätöksen tiedoksi.

 

 

Päätös                                            Kaupunginjohtaja muutti päätösehdotustaan kokouksessa seuraavasti:

 

"Esitän, että kh. peruuttaa asiassa kaupunginvaltuustolle 11.8.2014 tekemänsä päätösesityksen."

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa