Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.09.2014/Pykälä 329

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 329

Asianro 1/00.02.01/2014

 

 

Kh:n tiedonantoja

 

 

 

                                                          Kh:lle saapuneet kirjeet:

 

3719/2012                                     Itä-Suomen hallinto-oikeuden välipäätös Linja-Karjala Oy:n valitukseen täytäntöönpanon kieltämisestä koskien kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätöstä 5.6.2014 § 43. Hallinto-oikeus hylkää täytäntöönpanon kieltoa koskevan hakemuksen ja antaa päätöksen valituksen osalta myöhemmin.

 

2996/2014                                     Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) päätös Sunrise Resources Plc:n valtahakemuksen peruutukseen koskien valtausalueita Ala-Vehkalahti 1 ja Kotkatvesi 1. Kaivosviranomainen on keskeyttänyt asian käsittelyn ja poistanut valtaushakemuksen kaivosrekisteristä. Jälj. yleiskaavajohtaja Romppanen.

 

6074/2014                                     Rautaniemen ja sen lähiympäristössä asuvien vanhempien ja lapsien vetoomus koskien Rautokannantien leikkipuiston rakentamista. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.

 

Tilatyöryhmän kokouksen 5.9.2014 muistio.

 

Jäljennös paikallisneuvottelupöytäkirjasta 11.8.2014: Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen henkilökohtaisten lisien maksuvajeen maksatusajankohta.

 

                                                          Seuraavat pöytäkirjajäljennökset: 

-         Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen johtokunnan kokouksesta 5/3.9.2014,

-         Kuopion Energia Liikelaitoksen johtokunnan kokouksesta 8/8.9.2014.

 

                                                          Seuraavat konsernipalvelun ja vetovoimaisuuden palvelualueen viranhaltijoiden päätökset ajalta 1.-7.9.2014:

 

Asian nro

Päätöksentekijä

Asiakirjan tyyppi

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

5885/2014

kansliasihteeri - KON Kansliasihteeri

Muut asiat

28 § / 2014

1.9.2014

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Sotaorpotunnusten jakojuhla 8.10.2014

6003/2014

kaupunginjohtaja - KON Kaupunginjohtaja

Muut asiat

4 § / 2014

5.9.2014

Jäsenehdokkaat sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen johtoryhmään

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

17 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, kiinteistöpalveluasiantuntija

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

16 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, talotekniikka-asiantuntija

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

15 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, talotekniikka-asiantuntija

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

14 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, työmaavalvoja

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

13 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, rakennuttajainsinööri

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

12 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, rakennuttaja-valvoja

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

11 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, talotekniikka-asiantuntija

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

10 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, talotekniikka-asiantuntija

5687/2014

konserniohjausjohtaja - KON Konserniohjausjohtaja

Henkilöstöasiat

9 § / 2014

3.9.2014

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen tarkistaminen, hankesuunnitteluarkkitehti

5955/2014

tietohallintojohtaja - KON Tietohallintojohtaja

Hankinta- ym. sopimukset

5 § / 2014

1.9.2014

Palautusautomaattien hankinta

 

Esityslistan viiteaineistona jaetaan kaupunginjohtajan johtoryhmän täyttölupapäätökset 9.9.2014.

 

 

Viiteaineisto

9

1/2014 Täyttölupapäätökset 9.9.2014

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kh. merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kh:n käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että jäsen Nelli Berg-Väänänen poistui kokouksesta esteellisenä asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa