Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.09.2014/Pykälä 335

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 335

Asianro 4898/00.04.00/2013

 

 

Kuopion kaupungin osallistuminen kuntakokeiluhankkeeseen

 

 

 

Hallituksen kehyspäätöksen 21.3.2013 mukaan kuntien velvoitteiden vähentämisen toimintaohjelman tueksi käynnistetään vuoden 2014 alusta paikallisia kokeiluja, joissa kokeilun avulla vähennetään velvoitteita. Paikallisissa kuntakokeiluissa ministeriöt ja kunnat sopivat yhdessä palveluja koskevat tavoitteet. Hallituksen 29.8.2013 hyväksymässä rakennepoliittisessa ohjelmassa todetaan, että velvoitteiden vähentämisen tueksi käynnistetään vuoden 2014 alusta paikallisia kokeiluja rakennelain tavoitteet täyttäville kunnille.

 

Kuntakokeilua koskeva lainsäädäntö tulee voimaan 1.1.2015 ja kunnat voivat toteuttaa kokeilua vuosina 2015 ja 2016.

 

Kunnat pystyivät vuoden alussa järjestetyssä haussa hakemaan yhteen tai useampaan osaan kuntakokeiluhankkeen kuudesta osa-alueesta. Kuopion kaupunginhallitus käsitteli kuntakokeiluun osallistumista kaupunginhallituksen suunnittelukokouksessa 27.1.2014. Kuopion kaupunki haki kokeilun seuraaviin osa-alueisiin: hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, valvonnan toimintamalli, kunnan ja Kelan yhteistyö, nuorisotakuu toimintamalli. Hakeneista kunnista osa valittiin jatkoneuvotteluihin, joissa kokeiluja on täsmennetty ja myös rajattu.

 

Kuopion kaupungin osalta jatkovalmistelu on koskenut hyvinvoinnin integroitua palvelumallia, jossa kokeilu kohdistuu lasten, nuorten ja lapsiperheiden pärjäämisen palveluihin sekä aikuisten pärjäämisen palveluihin. Valvontamallin kokeilu liittyy näihin palvelukokonaisuuksiin.

 

Kokeiluun osallistuvat kunnat ja valtiovarainministeriö ovat laatineet kokeilua koskevaa sopimusta. Sopimus on tulossa kunnille hyväksyttäväksi lähiaikoina.

 

Liitteenä sopimusluonnos.

 

 

Liitteet

4

4898/2013 Kuopio sopimusluonnos

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Sirpa Lätti-Hyvönen

puh.  044 718 2132

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kuopion kaupunki päättää osallistua kuntakokeiluhankkeeseen edellä mainituilla kokeiluteemoilla.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa