Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 16.12.2014/Pykälä 115

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 115

Asianro 8061/10.03.01.02/2014

 

 

Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitosopimus ajalle 1.1. - 31.12.2015

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen
Omatoimisen hyvinvoinnin palvelut

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen hallinnoimien liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden hoidosta ja ylläpidosta vastaa keskeiseltä osin Kuopion kuntatekniikkaliikelaitos, joka on aloittanut toimintansa 1.1.2011. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on tilannut liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden hoidon ja ylläpidon vuonna 2014 hyvinvoinnin edistämisen Kuopion kuntatekniikkaliikelaitokselta kokonaisurakkana.

 

Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikka- ja ulkoilu- ja virkistysyksiköt ovat neuvotelleet Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kanssa liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- virkistysalueiden kunnossa -, puhtaana - ja ylläpidon järjestämisestä vuonna 2015.

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikka- sekä ulkoiluvirkistysyksiköt ovat neuvotelleet tehtäväkorttien mukaisesti hallinnoimiensa alueiden ja paikkojen kunnossa - ja puhtaanapidosta seuraavasti:

 

Liikuntapaikat:

 

        Luistelualueet ja jääkiekkoradat

        Nurmikentät

        Sorakentät

        Tekonurmikentät

        Tenniskentät

        Golfkenttä

        Liikuntakeskukset ja hoitosopimusalueiden rakenteet ja alueet

        Hyppyrimäet ja Puijon laskettelurinne

        Finland Ice Marathon –rata

        Kuntosalit

        Lähiliikuntapaikat

 

Ulkoilu- ja virkistysalueet:

 

        Beach-volley-kentät

        Leikkipaikat

        Uimarannat ja –paikat

        Koirapuistot ja pieneläinhautausmaa

        Reitistön kunnossapito, ladut ja kuntopolut

        Frisbee –golfrata

        Viljelypalstat

        Laiturivenepaikat

        Soutuvenepaikat

        Puistovenepaikat (poistettu/hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 18.11.2014 § 107)

        Matonpesupaikat ja -laiturit

        Veneiden talvisäilytyspaikat

 

Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen vuosisopimuksen kokonaisarvoarvo vuonna 2014 on 2 002 701,64 euroa, josta liikuntapaikkojen osuus on 1 464 380,64 euroa ja ulkoilu- ja virkistyspalveluiden osuus 538 321,00 euroa.

 

Lähtökohtana hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikka- ja ulkoilu- ja virkistysyksikköjen sekä kuntatekniikkaliikelaitoksen välisissä neuvotteluissa on ollut liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden palveluiden ja alueiden sekä rakenteiden kunnossa-, yllä- ja puhtaanapidosta hoidon järjestäminen vuoden 2015 talousarvioon varattavan määrärahan puitteissa. Nilsiän liikuntapaikat ja ulkoilu- ja virkistysalueet ja niiden hoitoon varatut määrärahat (yhteensä 105 000 euroa) on yhdistetty Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kokonaisurakkasopimukseen. Maaningan liikuntapaikkojen sekä ulkoilu- ja virkistysalueiden hoito toteutetaan erikseen laskutettavana työnä. Lähtökohtana on Maaningan nykyinen palveluverkosto, hoidon nykyinen laatutaso sekä tarkoitukseen varatut määrärahat.

 

Tavoitteena on ollut, että palvelujen tuottamista kehitetään siten, ettei palveluverkoston laajuuteen tarvitse tehdä toiminnallisesti merkittäviä supistuksia. Verkostoon esitetään lisättäväksi Painija Eino Leinon lähiliikuntapuisto kokonaisuudessaan ja sen luistinrata sekä Tahkon lähiliikuntapuiston alueet niiden valmistuttua. Kyseiset verkoston täydennykset on mahdollistanut erityisesti Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen sisäiset palvelutuotannon kehittämistoimenpiteet. Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen ylläpidosta ulkoilu- ja virkistysyksikön osalta poistuu puistovenepaikat, joiden muuttumisesta lupaperusteiseksi hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päätti 18.11.2014 § 107, minkä perusteella niiden ylläpito siirtyy asiakkaan velvollisuudeksi.

 

Esityslistan liiteaineistona ovat alueurakkasopimusluonnos, sopimuksen tehtäväkortit, maksuerätaulukko ja yksikköhintatarjouslomake. Muut sopimusaineistot (kohdekuvaukset, kartat, määräluettelot ja muut sopimusasiakirjat) ovat kokousaineistossa.

 

Vaikutusten arviointi                Ilmastopoliittisen ohjelman näkökulmasta päätösehdotus on neutraali.

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy seuraavat liikuntapaikka- ja ulkoilu- ja virkistysalueiden verkostomuutokset:

 

 

 

Luistelualueet:

        Painija Eino Leinon lähiliikuntapuiston luistelualue lisätään verkostoon talvikaudelle 2014 - 2015

        Jynkän koulun luistelualue korvataan tilapäisesti Tuuttipuistoon tehtävällä luistelualueella

Perustelu: Jynkän koulun alue on työmaa – alueena koulurakennuksen purkamisen vuoksi.

 

Lähiliikuntapuistot:

        Tahkon lähiliikuntapuisto liitetään verkostoon ja otetaan käyttöön sen valmistuttua

 

Lisäksi esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy liitteenä olevan Kuopion Kuntatekniikkaliikelaitoksen kanssa tehtävän kokonaisurakkasopimuksen tehtäväkortteineen yhteishintaan 2 042 701,64 (ALV 0%), josta liikuntapaikkojen osuus on 1 479 380,64 euroa ja ulkoilu- ja virkistyspalveluiden ja alueiden osuus on 563 321,00 euroa.

 

Lisäksi esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta valtuuttaa palvelualuejohtajan ja hyvinvoinnin edistämisen johtajan neuvottelemaan ja päättämään Maaningan liikuntapaikkojen ja ulkoilu- ja virkistysalueiden hoidon järjestämisen täsmennyksistä hankintavaltuuksiensa ja määrärahojen puitteissa.

 

Liitteet

2

8061/2014 Kuntatekniikkasopimus

 

3

8061/2014 Yksikköhintatarjouslomake

 

4

8061/2014 Tehtäväkortit

 

5

8061/2014 Maksuerätaulukko

 

                                                          Valmistelija                                                           

Janne Hentunen

puh.  017 18 2502

Hannu Pöllä

puh.  044 718 2520

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Anja Lappi saapui kokoukseen klo 16.19 tämän asian käsittelyn aikana.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa