Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 24.02.2015/Pykälä 22

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 22

Asianro 265/00.02.03/2015

 

 

Tiedonantoja 24.2.2015

 

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle saapuneet kirjeet:

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 27.1.2015: Erityisavustuksen myöntäminen Casanova-näytelmän toteuttamiseen 2015 – 2016.

 

Maaningan kunnanvaltuuston päätös 15.12.2014 § 119: Yhdistyneen kunnan hallinnon järjestäminen.

 

Kaupunginhallituksen päätös 1.9.2014 § 290: Esitys Pertti ”Spede” Pasasen muistomerkistä

 

Kaupunginjohtajan päätös 13.1.2015 § 3: Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi 2017/kaupungin osallistuminen.

 

Kaupunkiympäristön palvelualue/Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut 19.1.2015: Kannanotto / Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen ympäristöluvan meluraja-arvojen ylitykset vuonna 2013. (Kannanotto on liitteenä).

 

Museokeskuksen lausunto 13.2.2015 valtuustoaloitteesta Minna Canthin patsaan siirtämiseksi teatteritalon eteen ja Valkeidenlammen puiston nimeämiseksi Minna Canthin puistoksi. Lausunto on liitteenä.             

 

Viranhaltijapäätöksistä on yhdistelmä liitteenä.

 

 

Liitteet

20

265/2015-2 Viranhaltijapäätösten yhteenveto yleisavustuksista 2015

 

21

265/2015-2 Kaupunkiympäristön palvelualueen kannanotto/Heinjoen ampuma- ja moottoriratakeskuksen ympäristöluvan meluraja-arvojen ylitykset v. 2013

 

22

265/2015-2 Viranhaltijapäätökset

 

23

265/2015-2 Viranhaltijapäätökset (ei julkiset)

 

24

265/2015-2 Museokeskuksen lausunto

 

                                                         

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan ratkaistavaksi.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa