Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 24.02.2015/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 20

Asianro 8411/02.05.01.00/2013

 

 

Nilsiän kylien kehittämisavustus 2015

 

 

Nilsiä-neuvottelukunnan päätös 10.2.2015 § 5:

 

Nilsiän ja Kuopion kaupunkien kuntaliitossopimuksessa on hyväksytty kylien kehittämiseen 30.000 euroa/vuosi vuosina 2013 – 2015.

 

Avustusmääräraha on kansalaistoiminnan aktivointipalveluiden vuoden 2015 käyttösuunnitelmassa. Nilsiä-neuvottelukunta antaa lausuntonsa hakemuksista hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle, joka päättää asiasta lopullisesti.

 

Avustuksella rahoitetaan kylien pieniä investointeja ja muita kehittämistoimenpiteitä.

 

Avustukset ovat olleet haettavina samassa yhteydessä muiden yleisavustusten kanssa 28.11.2014 mennessä. Määräaikaan mennessä avustushakemuksia jätti yhteensä 6 yhdistystä/kylätoimikuntaa. Haettujen avustusten yhteissumma oli 36.658 euroa. Liitteenä on yhteenveto haetuista avustuksista ja esitys avustusten jaosta.

 

Liitteet

2

8411/2013 Yhteenveto avustushakemuksista 2015

 

                                                          Valmistelija     

Riitta Kokkonen

puh. +358 044 718 2138

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Talouspäällikkö Riitta Kokkonen

 

Neuvottelukunta ehdottaa hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle/hyvinvoinnin edistämisen johtajalle Nilsiän kylien kehittämiseen varatun määrärahan jakamista liitteen mukaisesti. Nilsiän 4H-yhdistys ry:n avustus esitetään hylättäväksi sen vuoksi, että hakemuksessa esitetyn toiminnan voidaan katsoa olevan lähellä järjestön normaalia toimintaa ja sen avustaminen ei ole tarkoituksenmukaista kylien kehittämisavustuksista määrärahan niukkuudesta johtuen.

 

--------------------------------------------------------------------------------------

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 24.2.2015:

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja

Ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut:

 

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta jakaa Nilsiän kylien kehittämisavustukset (30000 €) Nilsiä-neuvottelukunnan esityksen mukaisesti seuraavasti:

 

Lastukosken Kylät ry                                              2.890

Pajulahden Kyläyhdistys ry    6.900

Palonurmen Nuorisoseura ry +                         4.810

kylätoimikunta

Pisan Peikot ry                                                         3.850

Siikajärven Nuorisoseura ry   11.550                                            

                                                          Nilsiän 4H-yhdistys ry                                            0 (Perustelut: tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkinta, määrärahojen riittämättömyys).

 

Yhteensä                                                                    30.000 euroa.

 

 

Liitteet

16

8411/2013 Yhteenveto avustushakemuksista 2015

 

17

8411/2014 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Heli Norja

puh.  044 718 4000

Sirpa Niemi

puh.  044 718 2504

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Tämän asian käsittelyn jälkeen päätettiin käsitellä § 22 Tiedonannot.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa