Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.06.2015/Pykälä 200

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 200

Asianro 2701/10.03.02.04/2015

 

 

Rakennusten purkaminen/ Savisaari, 297-013-9908-0000

 

 

Konserniohjausjohtaja Janne Airaksinen
Omistajaohjaus ja hankintojen koordinointi

 

Kuopion kaupungin omistamalla Savisaari -kiinteistöllä, 297-013-9908-0000, sijaitsee  neljä huonokuntoista rakennusta, joiden käyttö on päättynyt. Rakennukset ovat yhteispinta-alaltaan noin 381 m2. Rakennukset ovat Onnela A (asuinrakennus, 116 m2), Onnela C (varasto, 35 m2), Onnela D (puimala, 200 m2) ja Onnela E (sauna, 30 m2).

 

Rakennuksen purkukustannuksiksi on arvioitu yhteensä noin 37 000 euroa. Kuopion Tilakeskuksen vuoden 2015 talousarvion purkurahat on jo käytetty tai varattu muihin kohteisiin, joten kohteen purkaminen siirtynee vuoteen 2016.

 

 

Vaikutusten arviointi                Vaikutusten arviointi on liitteenä.

 

 

Esitys                                              Esitän, että Kuopion kaupungin omistaman Savisaari -kiinteistön, 297-013-9908-0000, neljä rakennusta puratetaan.

 

 

Liitteet

19

2701/2015 Onnela A, Perustiedot ja kuva

 

20

2701/2015 Onnela C, Perustiedot ja kuva

 

21

2701/2015 Onnela D, Perustiedot ja kuva

 

22

2701/2015 Onnela E, Perustiedot ja kuva

 

23

2701/2015 Kohteen karttaote

 

24

2701/2015 Vaikutusten arviointi

 

Valmistelija     

Jouni Tiihonen

puh.  044 718 5141

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kh. hyväksyy konserniohjausjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa