Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 07.10.2015/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 44

Asianro 6857/02.08.00.01/2015

 

 

Verkkotietojärjestelmän hankinta / Kuopion Vesi Liikelaitos

 

 

Verkostopäällikkö Kari Kuosmanen
Kuopion Vesi / Verkosto

 

 

Kuopion Vedellä on ollut käytössä noin 10 vuotta vesihuoltoverkoston tietojärjestelmä, jolla on ylläpidetty tarkemitattuja vesihuollon putkistojen ja laitteiden sijaintitietoja. Lisäksi järjestelmään on tallennettu jonkin verran verkoston dokumentteja, lähinnä vikaraportteja ja kuvatiedostoja asennus- ja korjauskohteista. Järjestelmään on tallennettu tiedot verkoston rakentajien ja kunnossapitäjien toimittamasta aineistosta.

 

Maastokäyttöä varten verkoston kunnossapitäjillä ja varallaolon työnjohdolla on ollut levykkeelle tallennettu verkoston MapInfo-tiedosto. Järjestelmän kehittämiselle on tarvetta.

 

Nykyisin laitetekniikka on kehittynyt siten, että maastokäytössä voidaan käyttää järjestelmää, jossa on kaikki sama tieto kuin toimistokoneissakin. Lisäksi tietoa voidaan tallentaa myös maasto-olosuhteissa.

 

Kuopion Vesi on pyytänyt tarjoukset ja käynyt neuvotteluja järjestelmätoimittajien Tekla Oy:n ja KeyPro Oy:n kanssa sekä tutustunut muiden vesilaitosten käytössä oleviin verkkotietojärjestelmiin. Verkkotietojärjestelmät ovat käytössä useilla vesilaitoksilla. Kuopion Veden asiantuntijoina ovat olleet paikkatietoinsinööri Jari Torvinen ja atk-asiantuntija Marko Tarvainen kaupunkiympäristön palvelualueelta.

 

Verkkotietojärjestelmän käytettävyys on tärkeimmillä toimittajilla hyvällä tasolla, niin toimisto- kuin maastokäytössäkin. Tärkeimmiksi valintakriteereiksi onkin noussut järjestelmän kyberturvallisuus ja järjestelmän toimivuus myös datayhteyksien häiriöiden aikana.

 

1.      Kyberturvallisuus

Kuopion Veden vesihuoltojärjestelmien tietokannat halutaan pitää turvallisuussyistä Kuopion kaupungin omassa palvelinympäristössä Istekki Oy:n palvelimilla. Tämä mahdollistaa järjestelmien myöhemmän myös toimittajista riippumattoman kehittämisen tai uudistamisen.

 

2.      Järjestelmän toimivuus

Kuopion Veden toiminta-alueet ovat laajentuneet myös maaseutualueille. Datayhteyksiä ei aina löydy normaalinakaan aikana. Datayhteyksissä on lisäksi eri syistä häiriöitä, jotka estävän ns. online- yhteyksien muodostamisen. Tämä vaatii järjestelmän täydellisen toimintakyvyn myös offline- tilassa.

 

Valintakriteerit täyttää parhaiten Tekla Oy:n Trimble NIS -järjestelmä. Saman toimittajan vastaava tietojärjestelmä on käytössä myös Kuopion Energian kaukolämmön vastuualueella. Hankinta jakautuu vuosille 2015 ja 2016. Vuoden 2015 aikana hankitaan järjestelmän käyttöoikeudet, noin 110.000 € (rahoitusta ei ole vuoden 2015 talousarviossa) ja vuonna 2016 järjestelmän käyttöönotto ja koulutus noin 55.000 €.

 

 

 

Esitys                                                                        Johtokunta päättää, että Kuopion Vesi Liikelaitos hankkii Trimble NIS -verkostotietojärjestelmän ja siihen liittyvät KeyAqua-konversion ja käyttöönottoprojektin Tekla Oy:lta 25.8.2015 päivätyn tarjouksen mukaisesti yhteishintaan 165.488 € (alv 0%). Hankinnasta tehdään erillinen sopimus Tekla Oy:n kanssa.

 

Lisäksi johtokunta päättä rahoittaa hankintaa 110.000 € talousarviokohteesta ”Kampus P-alue - Savilahden jvp.”, joka ei toteudu vuonna 2015.

 

Tarjouspyyntö, tarjoukset ja vertailu: hankintaa esitellään kokouksessa.

                                                     

 

                                                      Valmistelija                                                         

Kari Kuosmanen

puh.  044 718 5315

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopionvesi.fi

 

 

Päätösehdotus                          Toimitusjohtaja Kirsi Laamanen

 

Johtokunta hyväksyy verkostopäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että verkostopäällikkö Kari Kuosmanen esitteli asiaa.

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että verkostopäällikkö Kari Kuosmanen poistui kokouksesta.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa