Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat
Pöytäkirja 08.02.2016 Pykälä 5



 

 

§ 5

Asianro 8628/10.03.02.04/2015

 

 

Toimitilojen vuokraaminen aikuissosiaalityön käyttöön

 

 

Päätöshistoria

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta 15.12.2015 110 §

 

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueen verkostosuunnitelman kehittämistyön ohessa (loppuraportti 20.8.2013) käynnistettiin Aikuissosiaalityön tilantarveselvitystyö. Tarveselvitys tuli ajankohtaiseksi lisääntyneen asiakasmäärän ja sen kautta toimintatapojen muutostarpeiden takia sekä Konttisen liiketalon tiloissa esiintyvien sisäilmaoireilujen hälyttävän lisääntymisen takia.  Tarveselvityksen perusteella (valmis 22.4.2013) tarveselvitystyöryhmä esitti hankesuunnittelun aloittamista Perusturvan palvelualueen Aikuissosiaalityön työtilojen järjestämiseksi kiireellisenä.

 

Tarveselvitysvaiheen jälkeen Aikuissosiaalityön palvelut siirrettiin Konttisen liiketalosta muualle useisiin eri toimipaikkoihin.  Valkeisen sairaalan tilat vapautuivat hoitopalveluiden käytöstä ja Perusturva- ja terveyslautakunta päätti vuokrata ne Aikuissosiaalityön väliaikaisiksi toimistotiloiksi helmikuussa 2014. Nykyisellään hankesuunnittelun kohteena olevat aikuissosiaalityön palvelut sijaitsevat pääosin Valkeisen sairaalan tiloissa. Lisäksi Kuopion työvoiman palvelukeskus sijaitsee osoitteessa Kirkkokatu 1. 

 

Aikuissosiaalityön palveluiden toimintaympäristössä tapahtuu tulevina vuosina muutoksia, jotka vaikuttavat tilasuunnitteluun merkittävästi. Toimeentulotuen perusosan myöntämiseen ja maksatukseen liittyvät tehtävät siirtyvät Kelalle vuoden 2017 alusta. Lisäksi erityisryhmien ja asunnottomien asumispalvelut on siirretty osaksi vammaispalvelua 1.6.2015. Nämä palvelukokonaisuudet eivät ole olleet mukana aikuissosiaalityön tilasuunnittelussa.

                                           

Toiminnallisilla uudistuksilla pyritään ottamaan paremmin haltuun kasvava asiakasmassa nykyisillä resursseilla. Toiminnallisten muutosten läpivieminen edellyttää muutoksia myös toimitiloissa. Tilatarveselvityksen tavoitteena on toiminnallisten muutosten ohella noudattaa tuottavuusohjelmaa ja pienentää aikuissosiaalityön kokonaistilatarvetta 10 %. Tähän päästään luopumalla omista työhuoneista, luomalla kompakteja asiakaspalvelupisteitä kuten Kelassa tai verotoimistossa ja sijoittamalla osa toiminnoista avokonttorityyppisesti ja tiimeittäin.

 

Hankesuunnittelun lähtökohtana on ollut pitää aikuisten sosiaalisen tuen sekä työllistymisen tuen palvelut yhdessä, sillä yhteisillä tilaratkaisuilla olisi mahdollista saavuttaa sekä asiakkaiden että yhteistyön sujuvuuden näkökulmista synergiahyötyjä. Työllistymisen tuen palveluiden henkilöstön määrä on uusissa tiloissa yhteensä 34-36 (sis. hankkeet). Aikuisten sosiaalisen tuen palveluista uuteen tilaan siirtyy tämänhetkisen arvion mukaan 41 henkilöä. Lisäksi varaudutaan lisäämään pakolaisten kotouttamistyöhön yhteensä 6 henkilöä sekä 2-3 vaihtuvaan harjoittelijaan. Hankesuunnitelmassa on päädytty esitykseen, jossa edellä mainitut palvelukokonaisuudet voivat toimia samassa rakennuksessa osoitteessa Asemakatu 38-40.

 

Va. tilahallintapäällikkö Mikko Lankinen esittelee asiaa kokouksessa.

 

 

Vaikutusten arviointi       

 

 

Esitys                               

 

 

Liitteet

 

Aikuissosiaalityön toimitilat hs.pdf

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Pirjo Oksanen

 

Mikko Lankinen

puh. +358 044 718 6115

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy aikuissosiaalityön toimitilojen hankesuunnitelman ja esittää kaupunginhallitukselle tilojen vuokraamista liikelaitos Senaatti-kiinteistöiltä hankesuunnitelman mukaisesti.

 

Päätös                              Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

 


 

Kaupunginhallitus 11.1.2016 § 4

 

Liitteet

2

8628/2015 Aikuissosiaalityön toimitilojen hankesuunnitelma

 

 

                                                          Vs. tilahallintopäällikkö Mikko Lankinen ja asiakkuuspäällikkö Petri Koponen selostavat asiaa kokouksessa.

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kh. hyväksyy tilojen vuokraamisen liikelaitos Senaatti-kiinteistöiltä hankesuunnitelman mukaisesti. Vuokrasopimus tuodaan erikseen  kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimi kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

 

Vs. tilahallintopäällikkö Mikko Lankinen ja asiakkuuspäällikkö Petri Koponen olivat kokouksessa kuultavina asiakohdassa.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Mikko Lankinen ja Petri Koponen poistuivat kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

 

 

                                                         

                                                          Vuokrasopimus tiloista on valmistunut ja luonnos jaetaan esityslistan liiteaineistona.

 

 

Liitteet

3

8628/2015 Vuokrasopimusluonnos

 

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan vuokrasopimuksen.

 

 

Päätös                                            Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.