Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 29.09.2016 Pykälä 29


 

 

§ 29

Asianro 1337/08.00.00/2015

 

 

Edustajien nimeäminen Kuopion kaupunkiseudun Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään

 

 

Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen
KT-suunnittelu

 

 

Kuopion kaupungin, Siilinjärven kunnan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhteistyönä on käynnistynyt Viisaan liikkumisen toteuttamishanke. Hankkeessa kehitettävällä ja toteutettavalla älykkäällä informaatioalustalla, reaaliaikaisilla informaatiojärjestelmillä, älykkäällä kaupunkipyöräjärjestelmällä, liikkumisen palvelupaketeilla ja -sovelluksilla sekä toimintamallin ja graafisen ilmeen luomisella helpotetaan arjen liikkumista ja alennetaan käyttökynnystä liikkua viisaasti jalan, pyörällä, linja-autolla ja kimppakyydeillä. 

 

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,67 M€, johon ELY-keskus on myöntänyt EU:n aluekehitysrahoitusta 70 %. Hanke kestää 3.10.2016 - 31.3.2019, jonka ajaksi hankkeelle rekrytoidaan projektipäällikkö ja projektiasiantuntija. Hanke liittyy kiinteästi useaan jo menossa olevaan hankkeeseen mm. Savilahti-projektiin.

 

Kuopion osalta toteuttamisohjelma on hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa 29.6.2016 ja kaupunginhallituksessa 18.7.2016.

 

EU-rahoitus edellyttää, että hankkeelle perustetaan hanketta ohjaava ohjausryhmä. Lisäksi hankkeelle on tarkoituksenmukaista perustaa ohjausryhmälle asioita valmisteleva projektiryhmä.

 

Ohjausryhmä                               Ohjausryhmään tarvitaan edustajat joukkoliikennelautakunnasta ja kaupunkirakennelautakunnasta. Joukkoliikennelautakunta valitsee ohjausryhmään kaksi edustajaa, toisen Kuopiosta ja toisen Siilinjärveltä. Kaupunkirakennelautakunta valitsee itse oman edustajansa. Ohjausryhmän puheenjohtaja ja sihteeri valitaan ryhmän ensimmäisessä kokouksessa.

 

Viranhaltijaedustajia ohjausryhmässä ovat:

        liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Airi Muhonen, Pohjois-Savon ELY-keskus

        joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen, Kuopion kaupungin joukkoliikenne

        kaupungininsinööri Ismo Heikkinen, Kuopion kaupungin rakentamisen ja kunnossapidon palvelut

        yleiskaavajohtaja Juha Romppanen, Kuopion kaupungin strategisen maankäytön suunnittelu

        hankepäällikkö Antti Niskanen, Savilahti-projekti

        hankkeelle valittava projektipäällikkö

        teknologia- ja arkkitehtuuriasiantuntija Jarmo Voutilainen, Kuopion kaupungin tietohallinto.

Lisäksi ohjausryhmään kuuluvat rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen Etelä-Savon ELY-keskuksesta ja toimitusjohtaja Kyösti Karhunen Kuopion kauppakamarista.

Projektiryhmä                             Projektiryhmä on asiantuntijatyöryhmä, johon ei kuulu luottamushenkilöitä. Ryhmän kokoonpano on suunniteltu yhteistyössä viranomaisten kesken. Puheenjohtajana toimii joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen ja sihteerinä hankkeelle valittava projektiasiantuntija.

 

Viranhaltijaedustajia projektiryhmässä ovat:

        joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen, Kuopion kaupungin joukkoliikenne

        liikennejärjestelmäyksikön päällikkö Airi Muhonen, Pohjois-Savon ELY-keskus

        joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen, Pohjois-Savon ELY-keskus

        hankkeelle valittava projektipäällikkö

        hankkeelle valittavat projektiasiantuntija

        asemakaavapäällikkö Martti Lätti, Kuopion kaupungin asemakaavoitus

        joukkoliikennevastaava Pekka Kauhanen, Siilinjärven kunta

        joukkoliikenneinsinööri Seija Pasanen, Kuopion kaupungin joukkoliikenne

        joukkoliikennesuunnittelija Tero Myyryläinen, Kuopion kaupungin joukkoliikenne

        suunnitteluinsinööri Jukka Eskelinen, Savilahti-projekti

        teknologia- ja arkkitehtuuriasiantuntija Jarmo Voutilainen, Kuopion kaupungin tietohallinto.

 

Lisäksi projektiryhmään pyydetään edustaja Istekki Oy:stä ja Ohjelmistoyrittäjät ry:stä. Tarvittaessa kokouksiin voidaan kutsua myös muita asiantuntijoita.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän joukkoliikennelautakunnalle, että se nimeää Kuopion ja Siilinjärven edustajan Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Seija Pasanen

puh. +358 044 718 5424

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

 

Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös                                            Esittelijä muutti esitystään siten, että ohjausryhmän kokoonpano olisi:

- Airi Muhonen, Pohjois-Savon ELY-keskus

- Jani Reinikainen, Kuopion kaupunki

- valittava projektipäällikkö

- Jaana Tuhkalainen, Etelä-Savon ELY-keskus

- Kyösti Karhunen, Kuopion kauppakamari

- Eero Wezell, Kuopion kaupunkirakennelautakunta

 

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, ja lautakunta nimesi edustajikseen Kuopion kaupunkiseudun Viisaan liikkumisen hankkeen ohjausryhmään Leila Strömbergin Siilinjärveltä ja Veijo Karkkosen Kuopiosta.