Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.09.2016 Pykälä 58



 

 

§ 58

Asianro 6444/12.00.01.00/2016

 

 

Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen alkamis-, työ- ja vapaapäivät lukuvuonna 2017 - 2018

 

 

Opetusjohtaja Leena Auvinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö

 

 

                                                          Perusopetuslain (628/98) 23 §:n mukaan lukuvuosi alkaa 1 päivänä                                         elokuuta ja päättyy 31 päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190                                                                        työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi                                                                     arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja                                         vapunpäivä.

Lukuvuonna 2017 - 2018 on 188 koulun työpäivää.

Perusopetusasetuksen (852/98) 7 §:n mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään muun muassa työajoista. Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä em. suunnitelmassa olevista asioista.

Perusopetuslain tarkoittama päivähoidon järjestämä esiopetus lukuvuonna 2017 - 2018 alkaa aikaisintaan 10.8.2017 ja päättyy viimeistään 31.5.2018. Esiopetuksen tuntimäärän tulee perusopetuslain mukaan olla vähintään 700 tuntia/oppilas, koulupäivien lukumäärää ei ole määrätty. Varhaiskasvatuspalveluiden vastuualueella päätetään em. rajauksin lukuvuoden vapaa- ja toimintapäivistä.

Lukiolainsäädännössä ei ole määritelty opiskelun alkamis-, päättymis- ja loma-aikoja eikä työpäivien lukumäärää. Koulutuksen järjestäjä päättää ko. asiat.

Työ- ja vapaapäivien lv 2017-2018 luonnos on ollut kommentoitavana kouluilla ja sitä  on käsitelty seuraavissa kokouksissa:

- perusopetuksen johtotiimi  8.9.2016

- lukiokoulutuksen johtotiimi 1.9.2016

 

 Yhteenvetona on päädytty seuraavanlaiseen esitykseen:

- koulut alkavat 10.8.2017

- viikon mittainen syysloma on viikolla 42

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 22.12.2017

- kevätlukukausi alkaa 4.1.2018

- viikon mittainen talviloma on viikolla 10

- vapaapäivät 30.4.2018 ja 11.5.2018

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina  2.6.2018

 

 

 

Vaikutusten arviointi                Ilmastopoliittisen ohjelman ja yritysvaikutuksen näkökulmasta

päätösehdotus on neutraali.

 

 

Esitys                                       Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää, että

- koulut alkavat 10.8.2017

- viikon mittainen syysloma on viikolla 42

- syyslukukauden viimeinen työpäivä on 22.12.2017

- kevätlukukausi alkaa 4.1.2018

- viikon mittainen talviloma on viikolla 10

- vapaapäivät 30.4.2018 ja 11.5.2018

- kouluvuoden viimeinen työpäivä on lauantaina  2.6.2018

 

 

 

Liitteet

1

6444/2016 Luonnos perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja vapaapäivät lv. 2017 - 2018

 

                                                          Valmistelija                                                           

Antti Kervinen

puh.  044 7184040

Sari Ihalainen

puh.  044 718 4018

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.