Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 25.10.2016 Pykälä 88


 

 

§ 88

Asianro 7048/00.04.01/2016

 

 

Kuopion, Kaavin, Rautavaaran ja Tuusniemen kuntien kansalaisopistotoiminnan yhteistoimintasopimus 1.1.2017 alkaen

 

Kansalaisopiston rehtori Kirsti Turunen
Kansalaisopisto

 

                                                          Kuntalain (365/1995) 10 luku 76 § määrittää kuntien yhteistoimintaa. Kunnat voivat sopimuksen nojalla hoitaa tehtäviään yhdessä. Tähän pohjautuu kansalaisopiston toiminnan järjestämisestä koskeva sopimus.

Laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) ohjaa kansalaisopistotoimintaa ja -rahoitusta. Lain vapaasta sivistystyöstä mukaan kansalaisopistot ovat paikallisiin ja alueellisiin sivistystarpeisiin pohjautuvia oppilaitoksia, jotka tarjoavat mahdollisuuksia omaehtoiselle oppimiselle ja kansalaisvalmiuksien kehittämiselle.

 

Sopimus on yhteistoimintasopimus, jonka perusteella Kuopio huolehtii kokonaan isäntäkuntana opistotoiminnan järjestämisestä ja sopimuskunnat osallistuvat kustannuksiin kustannusvastaavuusperiaatteella. Vastuut Kuopion kansalaisopiston toiminnasta ja taloudesta jakaantuvat sopimuksessa ja sen liitteessä kuvatulla tavalla. Sopimuskunnat antavat vuosittain oman lausuntonsa kansalaisopiston opetussuunnitelmien ja maksujen perusteista. Sopimuskunnat varaavat opiston käyttöön tarpeelliset tilat. Henkilökunta on työ- tai virkasuhteessa Kuopion kaupunkiin.

 

Sopimusta on valmisteltu yhdessä kuntien edustajien kanssa. Sopimuksen uudistaminen tuli ajankohtaiseksi Juankosken kuntaliitoksen sekä valtionosuusrahoituksen muutosten vuoksi. Vanhan sopimuksen kokonaisuus ei vastannut muuttunutta tilannetta ja sopimusta haluttiin myös selkiyttää. Sopimusteksti liitteineen on lähetetty tarkistettavaksi sopimuskuntiin ja kuntien edustajat ovat toimielimissään hyväksyneet sopimuksen ja sitä tukevan liitteen. Sopimuksen lainmukaisuuden on tarkistanut kaupunginlakimies. Sopimus astuu voimaan 1.1.2017 lukien toistaiseksi.

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että hallitus hyväksyy Kuopion, Kaavin, Rautavaaran ja Tuusniemen kuntien kansalaisopiston toiminnan järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen liitteen mukaisesti.

 

Liitteet

5

7048/2016 Kansalaisopistotoiminnan järjestämistä koskeva yhteistoimintasopimus 1.1.2017 alkaen

 

6

7048/2016 Rautavaaran kunnan päätös

 

7

7048/2016 Yhteistoimintasopimuksen liite

 

8

7048/2016 Rautavaaran kunnan päätöksen liite

 

9

7048/2016 Tuusniemen kunnan päätös liitteineen

 

10

7048/2016 Kaavin kunnan päätös

 

11

7048/2016 Vaikutusten arviointi

 

                                                          Valmistelija                                                           

Kirsti Turunen

puh.  044 718 4701

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä kansalaisopiston rehtorin esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.