Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.11.2016 Pykälä 347



 

 

§ 347

Asianro 277/00.04/2012

 

 

Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen (2015-2016) -verkostoprojektin päätösseminaari

 

 

Kuopion kaupunki ollut mukana Kuntaliiton organisoimassa uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen hankkeessa vuosina 2010-2014. Kuopion kaupunki on mukana hankkeessa myös vuosina 2015–2016.

 

USO Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen 20152016

 -verkostoprojektin  päätösseminaari järjestetään tiistaina 29.11.2016 Kuntatalolla. Seminaarissa otetaan katsaus vuosien 2015-2016 USO-kauteen ja luodaan katse kohti tulevaa.

 

Tilaisuuteen toivotaan osallistujiksi kunnan viranhaltija- ja luottamushenkilöjohtoa. Seminaariin on mahdollista osallistua myös etäyhteyden kautta. Tarkempi seminaarin ohjelma löytyy alta ja viestin liitteenä.

 

                                                      Seminaarin ohjelma jaetaan liiteaineistona.

 

 

Liitteet

21

277/2012 USO teemaseminaarin -ohjelma

 

                                                     

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus nimeää edustajansa tilaisuuteen.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen ja nimesi edustajakseen tilaisuuteen valtuuston II varapuheenjohtaja Irja Sokan.