Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 20.12.2016 Pykälä 116



 

 

§ 116

Asianro 8609/02.05.00.00/2016

 

 

Juankosken pesulan hinnasta vuonna 2017

 

 

 

 

 

                                                          Juankosken kaupungilla on oma pesula, mikä siirtyy Juankosken ja Kuopion kaupunkien yhdistyessä vuoden 2017 alussa Kuopion kaupungin pesulaksi. Tällä hetkellä pesulan vuotuisista käyttökustannuksista katetaan ulkoisella myynnillä karkeasti kaksi kolmasosaa. Pesula on kuntaliitoksen jälkeen perusturvan palvelualueella vanhusten hoivapalvelujen palveluprosessissa. Pesulan toimintaa on linjattu jatkettavaksi niin kauan kuin nykyiset pesukoneet ovat toimintakuntoisia.

 

Nykyiset pesulan hinnat on Juankosken sosiaalilautakunta vahvistanut 27.8.2015 ja ne ovat olleet voimassa 1.10.2015 lähtien.  Kuopion kaupungin asiakasmaksutaksa 2017 tulee sovellettavaksi kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueen asiakkuuksiin. Sen sijaan em. asiakkuuksiin liittymättömään pesulapalvelujen käyttöön on perusteltua edelleen vahvistaa oma hinnastonsa.  Liitteenä olevan pesulapalveluhinnaston pohjana on nykyinen Juankosken kaupungin hinnasto, jonka verottomia hintoja on tarkistettu 5 % pyöristäen ylöspäin lähinnä olevaan kymmeneen eurosenttiin.

 

 

Vaikutusten arviointi                Positiivinen vaikutus kuntatalouteen.

 

PoSoTe-vaikutusten arviointi

 

                                                          Ei PoSoTe-vaikutusta.

 

Liitteet

12

Juankosken pesulan hinnasto v  2017.pdf

 

                                                          Valmistelija                                                           

Timo Kiviluoma

puh. +358 044 7488200

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta päättää hyväksyä liitteenä olevan pesulapalvelutaksan 1.1.2017 alkaen. Taksaa sovelletaan kaupungin perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden asiakkuuksiin liittymättömiin ulkoiseen pesulapalvelujen käyttöön.

 

Päätös                                            Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.