Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2017 Pykälä 11



 

Kaupunkirakennelautakunta

220 §

21.12.2016

 

§ 11

Asianro 8480/00.01.01/2016

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön muuttaminen

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 21.12.2016 220 §

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kuopion kaupunginvaltuuston hyväksymän hallintosäännön 1 luvun 1 §:n mukaan kaupungin hallinnosta määrätään mm. palvelualueiden johtosäännöllä. Kaupunginvaltuuston hyväksymän palvelualueiden johtosäännön 1 luvun 8 §:n mukaan palvelualueen tarkemmasta järjestämisestä määrätään lautakunnan hyväksymässä toimintasäännössä. Palvelualueiden johtosäännön 1 luvun 9 §:n perusteella lautakunta voi toimintasäännöllä siirtää toimivaltaansa edelleen viranhaltijalle, luottamushenkilölle ja toimielimelle. Toimintasäännön hyväksyy palvelualueen lautakunta.

 

Kuopion kaupungin valtuusto on 5.9.2016 § 81 hyväksynyt palveluorganisaatiomuutoksen jatkovaiheen. Tämä toimintatapojen ja organisaation kehittäminen edellyttää palvelualueiden toimintasäännön tarkistamista. Uudistuksessa strategisen maankäytön suunnittelu siirtyy kokonaisuudessaan osaksi kaupunkiympäristön palvelualuetta. Kaupunkiympäristön palvelualueelle muodostuu kaupunkisuunnittelun vastuualue, jonka muodostavat strateginen maankäyttö, asemakaavoitus, kunnallistekninen suunnittelu sekä joukkoliikenne ja henkilökuljetusten yksikkö. Vastuualuetta johtaa kaupunkisuunnittelujohtaja. Muutoksen jälkeenkin yleiskaavoitusta johtaa edelleen kaupunginhallitus.

 

Uudistuksessa siirtyy ulkoilu- ja virkistyspalveluita koskevia tehtäviä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen omatoimisen hyvinvoinnin palveluista kaupunkiympäristön palvelualueelle. Kaupunkiympäristön palvelualueelle siirrettävät tehtävät jakaantuvat rakentamisen ja kunnossapidon palveluihin sekä maaomaisuuden hallintapalveluihin.

 

Liitteenä olevassa toimintasääntöluonnoksessa on huomioitu edellä mainitut muutokset. Uusi toimintasääntö tulee voimaan 1.1.2017 alkaen.

 

Toimintasääntömuutokset aiheuttavat muutostarpeen myös palvelualueiden johtosääntöön, jotka on kuvattu liitteessä.

 

 

Vaikutusten arviointi        -

 

 

Esitys                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy liitteenä olevan kaupunkiympäristön palvelualueen toimintasäännön. Toimintasääntö tulee voimaan 1.1.2017.

 

Lisäksi esitän, että kaupunkirakennelautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi liitteen mukaiset muutokset palvelualueiden johtosääntöön.

 

 

Liitteet

 

8480/2016 KYMP toimintasääntö 2017

 

 

8480/2016 Johtosääntömuutos

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Anne Simonen-Ruuskanen

puh.  044 718 5116

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                              Markku Söderström Pekka Pollarin, Keijo Voutilaisen ja Sirpa Kulinin kannattamina esitti, että tavara- ja palveluhankinnoissa valtuudet säilytetään ennallaan (5 § Hankintavaltuudet / Tavara- ja palveluhankinnat).

 

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Markku Söderströmin tekemän esityksen.

 

Lisäksi esittelijä täydensi esitystä siten, että päätös esitetään kuntalain 98 pykälän mukaisesti heti täytäntöön pantavaksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

Lautakunta hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemän täydennyksen.

 

 


 

 

Liitteet

8

8480/2016 Johtosääntömuutos

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh.  044 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevat johtosääntömuutokset. Johtosääntömuutokset astuvat voimaan 14.2.2017.

 

Päätös                                            Merkittiin, että esittelijänä asiakohdassa toimii kaupunginjohtaja Petteri Paronen.

                                                         

                                                          Kaupunginjohtaja poisti asian esityslistalta.