Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 25.01.2017 Pykälä 6



 

 

§ 6

Asianro 423/05.10.00/2017

 

 

Päiväkotihoidon hoitopaikkatakuusopimuksen muuttaminen

 

 

Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta on päättänyt 16.6.2010 hoitopaikkatakuusopimuksesta ja sen periaatteista (liite 1).

Syksyn 2016 aikana päiväkodinjohtajat ovat ilmoittaneet, että useat perheet ovat siirtäneet alkuperäistä lapsen päivähoitoon paluupäivämäärää, jotkut perheet useaan kertaan esim. kuukaudeksi kerrallaan. Tämä on aiheuttanut ko. hoitopaikkojen tyhjillään pitämistä, minkä päiväkodinjohtajat ovat kokeneet sekä taloudellisesti että hoitopaikkojen riittävyyden näkökulmasta hankalaksi.

Taloudellisesti asiaan vaikuttavia asioita ovat tyhjillään olevat hoitopaikat sekä mahdollinen rekrytoitu henkilöstö eli päiväkodissa voi olla tästä johtuen enemmän henkilöstöä, kuin lapsimäärän mukaisesti on tarvetta. Tyhjillään olevat hoitopaikat aiheuttavat sen, että perheet, jotka tarvitsisivat hoitopaikan, saattavat jäädä sitä ilman ko. päiväkodista.

Vaikutusten arviointi                Asia on ilmasto- ja yrityspoliittisesti neutraali.

 

Esitys                                              Esitän, että hoitopaikkatakuusopimusta muutetaan siten, että päivähoitoon suunniteltua paluupäivää voi siirtää vain kerran. Mikäli hoitopaikkaa ei siirronkaan jälkeen oteta vastaan, sopimus raukeaa.

Liitteet

2

423/2017 Voimassa oleva hoitopaikkatakuusopimus

 

3

423/2017 Luonnos päivitetystä hoitopaikkatakuusopimuksesta

 

                                                          Valmistelija                                                           

Juha Parkkisenniemi

puh.  044 718 4008

Tuula Nuotio

puh.  044 718 6134

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtajan esityksen

 

Päätös                                            Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Merkittiin tiedoksi pöydälle jaettu laskelma hoitopaikkatakuusopimukset ajalla 1.8. - 30.11.2016.

Juha Parkkisenniemi ja Tuula Nuotio poistuivat kokouksesta klo 16.44 tämän pykälän käsittelyn jälkeen.