Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 24.01.2017 Pykälä 6


 

 

§ 6

Asianro 290/01.01.00/2017

 

 

Kolmen palveluesimiehen viran perustaminen perusturvan palvelualueelle 1.3.2017 alkaen

 

 

Kuntoutusjohtaja Mikko Tapio Korhonen
Vanhus- ja vammaispalvelujen hallinto

 

Vanhus- ja vammaispalveluiden henkilöstöhallinnon ja päätöksentekoprosessien toimivuuden ja sujuvuuden tehostamiseksi on vuoden 2017 käyttö- ja talousarviosuunnitelmissa varauduttu kolmen (3) palveluesimiehen palkkaamiseen perusturvan palvelualueelle vuonna 2017.

 

Vanhusten hoivapalveluissa on lakisääteisiä tehtäviä, joissa palveluesimiehen tehtävän hoitaminen edellyttää julkisen vallan käyttöä ja tehtävän hoitajan tulee olla siten virkasuhteessa. Vanhusten hoivapalveluissa palveluesimiehet tekevät lain edellyttämiä palvelutarpeen arvioon perustuvia asiakaspäätöksiä mm. kotihoidon ja tukipalveluiden osalta. Asiakkaan sujuva palvelu ja asioiden tarkoituksenmukainen käsittely edellyttää, että kotihoidon alueella esimiehet tekevät alueelle kuuluvien asiakkaiden viranhaltijapäätökset. Lisäksi palveluesimies tekee perusturvan ja terveydenhuollon toimintasäännön mukaiset henkilöstöhallintoon liittyvät viranhaltijapäätökset.

                                                         

 

Vaikutusten arviointi                Resurssien käytön sujuvuuden kannalta tehostaa asiakaspalvelua ja lisää siten tuottavuutta.

 

PoSoTe-vaikutuksen arviointi

 

                                                          Muutos ei ole ristiriidassa näköpiirissä olevan sote-kehityksen kanssa.

 

Esitys                                              Kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen

 

Perusturva- ja terveyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että 1.3.2017 alkaen perusturvan palvelualueelle vanhusten hoivapalveluiden palveluprosessiin perustetaan kolme palveluesimiehen virkaa.

 

Palveluesimiehen viran kelpoisuusvaatimus on soveltuva sosiaali- tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto tai alansa erikoistumistutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto/keskiasteen tutkinto täydennettynä hallinnon opinnoilla sekä työkokemusta johtamis- ja kehittämistyöstä. Eduksi katsotaan kokemus vanhustyöstä ja ennalta ehkäisevästä toiminnasta.

 

Palkkaus määräytyy KVTES:n hinnoittelukohdan 040SOS030 mukaan. Palveluesimiehen palkka on työn vaativuuden arvioinnista riippuen 2.908,66 – 3.045,46 €/kk.

 

 

 

                                           

 

                                                          Valmistelija                                                           

Mikko Tapio Korhonen

puh. +358 044 718 6200

Kaija Kokkonen

puh.  044 718 3620

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy kuntoutusjohtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                                            Jäsen Sanna Mertanen poistui klo 16.12 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.