RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta
Pöytäkirja 22.02.2017 Pykälä 7
§ 7 | Asianro 1190/08.01.00/2017 |
Sotaveteraanien matkustus Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenteessä
Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Henkilökuljetusten järjestäminen
Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikenteessä sotaveteraanit kuuluvat ilmaiskuljetettavien ryhmään Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätöksellä 27.6.2013 § 5. Päätöksessä on mainittu, että koko kaupunkiliikennealueella tulisi olla samat periaatteet. Sotaveteraanien tulee esittää matkustettaessa rintamamiestunnus ja kuljettajat kirjaavat heidät matkustajaksi omalla lippulajillaan. Vuoden 2016 aikana sotaveteraanit ovat tehneet matkustustietojen perusteella kuukausittain 335–557 matkaa.
Jotta ohjeistus voidaan pitää asiakkaille ja kuljettajille yksinkertaisena, tulisi käytäntöjen olla samat niin kaupunki- kuin palveluliikenteessä. Palveluliikenne on kaikille avointa joukkoliikennettä, vaikkakin se vielä useasti mielletään iäkkäämpien liikkumiseen tarkoitetuksi palveluksi. Palveluliikenne liikennöi kutsuohjattuna joka arkipäivä Nilsiän keskustassa, Kuopiossa ja Siilinjärvellä. Palveluliikenteessä on käytössä Waltti -lippu- ja maksujärjestelmä, joten ilmaiskuljetuksien tulisi olla samoja kuin kaupunkiliikenteessä.
Vaikutusten arviointi Esitys on yritys- ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali.
Esitys Esitän Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnalle, että sotaveteraanit voivat kulkea maksutta Kuopion kaupungin järjestämässä avoimessa joukko- sekä palveluliikenteessä Kuopion ja Siilinjärven kuntien alueilla.
Valmistelija
Hanna Väätäinen | puh. +358 044 718 5318 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi
Lautakunta hyväksyy joukkoliikennepäällikön esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.