Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 01.03.2017 Pykälä 42



 

 

§ 42

Asianro 1391/10.03.01.00/2017

 

 

Suurmäentien katusuunnitelmanluonnoksen hyväksyminen nähtävillä oloa varten

 

 

 

                                                          Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

                                                          Kaupunkisuunnittelupalvelut

 

 

Kohde                                             Katusuunnitelma koskee Suurmäentietä välillä Puijonlaaksontien ramppi – Puijon urheilulaakson saapumisaukio. Nähtäville asetettava katu sijaitsee Puijon kaupunginosassa (27).

 

Lähtökohdat                                Suurmäentie on nykyinen pääkatu.

 

Suunnittelualueen asemakaavat ovat lainvoimaisia. Suunnitelma lähtökohtana on Puijon urheilulaakson yleissuunnitelmassa esitetyt ratkaisut. Yleissuunnitelma on hyväksytty kaupunginhallituksessa toukokuussa 2015.

 

Suurmäentieltä on suunniteltu kolme ajoneuvoliittymää urheilulaaksoon ja niiden tarvitsevat kaistajärjestelyt Suurmäentielle, jäsennelty uudelleen jalankulu ja pyöräilyväylät sekä jatkettu Mallitalontieltä Suurmäentielle tuleva kevyen liikenteen väylä Suurmäentien luolalle saakka. Suunnittelualueeseen kuuluu myös Puijonlaaksontien rampin ja Hiihtäjäntien liittymät.

 

Suurmäentien tämän hetkinen yli 10 m leveä poikkileikkaus ei tue alueen nopeusrajoitusta, joka on 50 km/h. Kaistajärjestelyillä ja ajoradan kaventamisella pyritään parantamaan alueen liikenneturvallisuutta.

 

Hiihtäjäntien risteyksen kohdalla olevalle suojatielle on aiemmin päätetty asettaa havainnevalot suojatien turvallisuuden parantamiseksi (liikenneasiat 44 § / 2016). Havainnevalot toteutetaan tämän työn yhteydessä.

 

Tässä työssä selvitettiin jalankulku- ja pyöräliikenteen alikulkukäytävän mahdollisuutta Suurmäentien alitse. Hiihtäjäntien risteykseen alikulkukäytävä ei ole teknisesti toteutettavissa alueen korkeuserojen takia. Tunneli on teknisesti mahdollista toteuttaa Suurmäentien alitse urheilulaakson keskimmäisen liittymän ja luolaston suuaukon väliselle alueelle. Ennen Suurmäentien ja alueen vesihuollon rakennussuunnittelua tutkitaan, onko alikulkukäytävä teknis-taloudellisesti ja maankäytöllisesti järkevä hanke. Rakennussuunnittelussa tullaan tarvittaessa huomioimaan mahdollisesti myöhemmin toteuttava tunneli. Tunneli ja alueen jalankulku- ja pyöräilyverkostot selvitetään tarkemmin Puijonlaakson täydennysrakentamiseen liittyvän asemakaavamuutostyön yhteydessä.

 

Suurmäentien katualue on kaupungin maanomistuksessa. Suunnitelmissa esitetyt viherrakenteet ja urheilulaakson pysäköinti- ja aukioratkaisut ovat ohjeellisia eivätkä vahvistu katusuunnitelmassa.

 


 

Rakenteelliset ja liikenteelliset ratkaisut

 

Suurmäentie on pääkatu, joka toimii joukkoliikennereittinä. Suunnittelualueen kohdalla on Puijon urheilulaakso.

 

Puijonlaaksontien rampin liittymäalueen turvallisuutta parannetaan kaventamalla rampin ajoratojen leveyttä, jolloin rampin ylittävä suojatie lyhenee.

 

Puijon urheilulaakson saapumisaukiolle on suunniteltu oikealle kääntymiskaista ja Hiihtäjäntielle vasemmalle kääntymiskaista.

 

Ajoradan leveydeksi on suunniteltu 7.0 m. Puijonlaakson asuinalueen puoleinen ajoradan reuna säilyy nykyisellä paikallaan. Katu kavennetaan urheilulaakson puoleisesta reunasta.

 

Jalankulun ja pyöräilyn liikkumismahdollisuuksien parantamiseksi erotetaan jalankulku ja pyöräily omiksi väyliksi rampin ja saapumisaukion välisellä alueella. Suurmäentien ylittävät suojatiet Suurmäentien luolaston ja Hiihtäjäntien risteyksessä toteutetaan keskisaarekkeellisena ja niihin toteutetaan varoitusalueet luonnonkivestä. Hiihtäjäntien risteyksen luona oleva, Suurmäentien ylittävä suojatie varustetaan havainnevaloilla eli ns. ”Välkky-valoilla”.

 

Hiihtäjäntien risteyksen yhteyteen toteutetaan uusi linja-autopysäkki. Yleissuunnitelmassa esitettyä pysäkkiä Hiihtäjäntien ja urheilulaakson saapumisaukion väliselle alueelle ei voida toteuttaa kadun jyrkän pituuskaltevuuden takia. Pysäkeille on esitetty katosvaraukset.

 

Kadulla on kaksipuoleinen sivukaltevuus. Pyöräkaista erotetaan ajoradasta graniittisella reunakivellä, jonka näkyvä osuus on 120 mm. Linja-autopysäkkien kohdalla käytetään 160 m korkeaa reunakiveä.

 

Tasaus ja kuivatus                      Suurmäentien korkeusasema säilyy nykyisellään. Kadun kuivatus hoidetaan avo-ojin, jiirein sekä hulevesikaivoin ja – viemärein. 

 

Pintamateriaalit, valaistus ja kasvillisuus

 

Ajorata, pyöräily- ja jalankulkuväylät päällystetään asfaltilla. Viherkaistat nurmetetaan ja pyöräkaistan ja jalankulkuväylän väliselle viheralueelle istutetaan puita. Saarekkeet ja viheralueiden kapeat reunat kivetään betonikivellä. Istutukset ja kiveysmateriaalit tarkentuvat rakennussuunnittelussa, ne eivät vahvistu katusuunnitelman yhteydessä.

 

Luolaston kohdalla olevat heräteraidat säilytetään.

 

Nykyinen katuvalaistus uusitaan.

 

Esteettömyys                              Suunnitteluratkaisut täyttävät esteettömyydelle asetetun perustavoitetason.

                                                                                      

Kunnossapitoluokka                 Suurmäentie ja sen yhteydessä oleva pyöräkaista ja jalkakäytävä ovat kunnossapitoluokassa I, Mallitalontieltä tuleva kevyen liikenteen väylä Suurmäentien luolastolle on kunnossapitoluokassa II.

 

Kustannukset                              Suurmäentien saneerauksen kokonaiskustannusennuste on n. 1 069 000 € (alv. 0 %). Kustannukset jakautuvat seuraavasti:

        Suurmäentien järjestelyt sisältäen jalankulku- ja pyöräilyväylät 857 500 €

        Mallitalontien kevyen liikenteen väylän jatkaminen 38 000 €

        katuvalaistus 173 500 €.

 

Kustannusarviot sisältävät kadun, jalankulku- ja pyöräilyväylien, katuviheralueen, kadun kuivatuksen, liikenteen ohjauksen ja valaistuksen rakennuskustannusten lisäksi suunnittelu- ja rakennuttamiskustannukset.

 

Kohteen rakentamista ei ole aikataulutettu. Hanke toteutetaan Puijon urheilulaakson hankkeiden edellyttämässä aikataulussa.

 

Vaikutusten arviointi               

 

Arvio ilmastovaikutuksista

 

Hanke on ilmastopoliittisilta vaikutuksiltaan positiivinen, koska kadun rakentaminen edistää kaupunginosan kehittymistä ja hankkeella parannetaan jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita alueella.

 

Yrityspoliittinen lausunto

 

Hanke on yritysvaikutuksiltaan positiivinen, koska se työllistää rakennusalaa ja tukee Puijon urheilulaakson kehittymistä.

 

Suunnittelusta tiedottaminen

 

Suunnittelun käynnistymisestä on tiedotettu Kuopio Suunnittelee ja rakentaa 2017 lehdessä.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy katusuunnitelman nähtävillä oloa varten.

 

 

Liitteet

10

1391/2017 Sijaintikartta Suurmäentie

 

11

1391/2017 Suurmäentie väli Luistelijantie - Puijonlaaksontien liittymä asemapiirustus ja poikkileikkaus

 

12

1391/2017 Suurmäentie väli Luistelijantie - Puijonlaaksontien liittymä asemapiirustus ja poikkileikkaus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Paula Pakarinen

puh.  044 718 5422

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.