Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 01.03.2017 Pykälä 36


 

 

§ 36

Asianro 1546/10.00.02.00/2017

 

 

Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Savolanniemen omakotitontit

 

 

Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

 

Kaupunki omistaa Saaristokaupungin Savolanniemessä Pölläkänsalmen rannalla omakotitontteja. Korttelissa 196 sijaitsevista omarantaisista omakotitonteista kahdelle tontille kaupunkirakennelautakunta on 10.6.2015 § 105 vahvistanut myyntihinnat ja -ehdot. Korttelin kolme muuta omarantaista omakotitonttia esitetään myös myytäviksi tarjouskilpailun perusteella. Tonttien sijainnit on esitetty oheisissa kartoissa.

 

                                                         

 

                                                         

 

Tontit on osoitettu asemakaavassa erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Tontit ovat omarantaisia. Rakennusoikeus määräytyy tehokkuusluvun e=0.35 mukaisesti. Tontit ovat pinta-alaltaan noin 1 457 m²:n - 1 739 m²:n suuruisia. Asemakaavamerkinnän t-4 mukaan tonteille saa sijoittaa pohja-alaltaan enintään 50 m²:n suuruisen talousrakennuksen vähintään kahden metrin päähän tontin rajoista ja vähintään kahdeksan metrin päähän vesirajasta. Kunnallistekniikka on alueella valmiina, joten tonteille pääsee rakentamaan heti.

 

Tarjouskilpailua varten tonteille on asetettava alimmat hyväksyttävät hinnat. Kaupunkirakennelautakunta on 10.6.2015 § 105 vahvistanut samassa korttelissa sijaitseville tonteille 5 ja 6 myyntihinnat. Tonteille hyväksytyt neliöhinnat olivat 80 euroa/m². Tontit olivat tarjousmyynnissä kesällä 2015, mutta tarjousmyynti ei johtanut tonttikauppoihin. Korttelin kaikki viisi tonttia on tavoitteena laittaa tarjousmyyntiin keväällä 2017.

 

Vuosina 2012 - 2016 kaupunki on myynyt rantatontteja Saaristokaupungin Pirttiniemestä. Tonttien pohjahinnat ovat Pirttiniemessä olleet 80 - 90 €/m². Vuonna 2016 kaupunki möi omarantaisen rantatontin Rautaniemen Keilanrannasta Niilontieltä sekä Lehtoniemestä Kotilokadulta. Niilontien tontin pohjahinta oli 95 euroa/m² ja Kotilokadun tontin 100 euroa/m².

 

Korttelin 196 tonteille 2 - 4 alimmaksi hyväksyttäväksi hinnaksi esitetään pohjahintaa 90 €/m², ottaen huomioon tonttien sijainnin, ilmansuunnan sekä tonttien koot. Tällöin tonttien alimmat hyväksyttävät hinnat olisivat

131 130 euroa - 156 510 euroa. Tonttien ostajat maksavat lohkomiskustannukset kaupungin kulloinkin voimassa olevan taksan mukaisesti.

 

Vaikutusten arviointi                Tonttien luovuttamisella pyritään asemakaavan toteuttamiseen. Päätösesitys on siten ilmastopoliittisen ohjelman tavoitteiden mukainen (kv 6.4.2009 § 37).

 

 

Esitys                                              Esitän kaupunkirakennelautakunnalle seuraavassa taulukossa lueteltujen tonttien myymistä tarjousten perusteella noudattaen taulukossa mainittuja alimpia hyväksyttäviä hintoja:

                                                         

Tontti

Pinta-ala

Rakennusoikeus

k-m²

Yksikköhinta

€/m²

Alin hyväksyttävä hinta €

34-196-2

1 739

609

90

156 510

34-196-3

1 525

534

90

137 250

34-196-4

1 457

510

90

131 130

 

Tarjouskilpailussa noudatetaan seuraavia ehtoja:

 

1.        Kaupunkiympäristön palvelualueen maaomaisuuden hallintapalvelut määrittelee tonttien tarjouskilpailun ajankohdan.

2.        Kirjallinen tarjous on laadittava siten, että siitä ilmenee tarjoaja, tarjouksen kohteena oleva tontti ja tontista tarjottu kokonaishinta.

3.        Tontit myydään korkeimpien tarjousten tehneille. Kukin tarjoaja voi ostaa vain yhden tontin. Tarjouksen voi kuitenkin tehdä useammasta kuin yhdestä tontista. Mikäli tarjous koskee useampaa tonttia, siitä tulee ilmetä tarjouksen tekijän asettama tonttien etusijajärjestys.

4.        Tarjousten avaustilaisuuteen kutsutaan kaupunkirakennelautakunnan edustaja. Päätökset tonttien myymisestä tehdään toimintasäännön mukaan viranhaltijapäätöksinä tonteista saatavien tarjousten perusteella. Tarkemmat kauppaehdot määritellään tonttien myyntipäätöksissä kansliatoimenpitein.

 

Tämä päätös tulee kuntalain 98 §:n mukaisesti heti täytäntöön.

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Maija Lång

puh. +358 0447185536

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.