Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2017 Pykälä 65



 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

98 §

22.11.2016

Kaupunginhallitus

401 §

19.12.2016

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta

11 §

14.2.2017

 

§ 65

Asianro 7605/12.04.01.00/2016

 

 

Kuopion kaupungin ja Tuplajäät Oy välinen aiesopimus

 

 

Päätöshistoria

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22.11.2016 98 §

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen
Liikuntahallit ja paikat

 

Tuplajäät Oy:n on hakenut Kuopion kaupungilta tukea yksityisen kahden jääkiekkoradan (kaukalon) jäähallin rakentamiseksi Lippumäen liikuntakeskuksen alueelle. Kuopion kaupungille esitetään, että kaupunki esirakentaisi tontin sekä hankkisi jäähallin valmistuttua päiväaikaisia käyttövuoroja sekä huolto- ja pukuhuonetilaa muiden kenttien käyttöön tavoiteaikataulun mukaisesti keväästä 2018 alkaen portaittain laskevan määrän vuoteen 2027 saakka.

 

Suunniteltu jäähalli käsittää kahden kaukalon ja muita sitä tukevia toimintoja, kuten oheisharjoittelutilan ja kahvion. Hankkeen veroton kustannusarvio on noin 6 miljoonaa euroa ilman tontin esirakentamiskustannuksia. Jäähalli on tarkoitus rahoittaa yrityksen omarahoitusosuuden lisäksi Opetusministeriön liikuntapaikka-avustuksella, Jäähallisäätiön avustuksella sekä pankkirahoituksella.

 

Jäähallin suurimmat käyttäjäryhmät ovat jääurheiluseurojen harrastajat. Toiminnan piirissä on yhteensä yli 2 000 liikkujaa. Pääosa harrastajista on lapsia ja nuoria. Toinen merkittävä käyttäjäryhmä on aikuiset harrasteliikkujat. Lisäksi päiväajan käyttäjiä olisivat kuopiolaiset koululaiset ja yleisöluisteluissa muut kaupunkilaiset.

 

Tuplajäät Oy esittää Kuopion kaupungille, että:

 

·         Kuopion kaupunki sitoutuu jatkamaan lapsille ja nuorille suunnattua jääurheilun harjoitustilavuokra-avustusjärjestelmää vähintään samalla tasolla/harrastaja kuin se on tällä hetkellä.

·         Kuopion kaupunki esirakentaa jäähallille osoitetun tontin Lippumäen liikuntakeskuksen alueella. Esirakentaminen tulisi toteuttaa keväällä 2017 ja sen alustava kustannusarvio on n. 525.000 € (alv 0 %).

·         Kuopion kaupunki sitoutuisi vuokraamaan jäähallin yhteyteen rakennettavan noin 55 m2 kokoisen urheilupuiston kunnossapidon huoltotilan 10 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrasitoumuksen arvo on noin 99.000 €.

·         Kuopion kaupunki sitoutuisi vuokraamaan jäähallin yhteyteen rakennettavasta n. 50 m2 (2x25 m2) kokoisen urheilupuiston käyttäjiä palvelevat pukeutumistilat 10 vuoden vuokrasopimuksella. Vuokrasitoumuksen arvo on noin 90.000 €.

·         Kuopion kaupunki sitoutuisi 10 vuoden sitoumuksella ostamaan jäähalliyhtiötä lähinnä koululaiskäyttöön päiväjäätä arkisin klo 9-14 väliseltä yhteensä 9 tunti/arkipäivä. Ostositoumuksen arvo on noin 1.701.000 €.

·         Kuopion kaupunki sitoutuisi 10 vuoden sitoumuksella ostamaan jäähalliyhtiötä lähinnä yleisöluisteluun jäätä viikonloppuisin yhteensä 2 tunti/viikonloppu. Ostositoumuksen arvo on noin 109.200 €.

 

 

Kuopion kaupungin linjaukset liikuntapaikkarakentamisessa

 

Kuopion kaupunginvaltuusto on hankinta- ja palveluohjelmassa (kaupunginvaltuusto 30.9.2013, Asianro 1261/02.08.00/2012) vahvistanut tavoitteen kehittää liikuntatilojen tuottamismallin, joka mahdollistaa yksityisen palvelutuotannon kaupungin oman palvelutuotannon rinnalla. Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päätti kokouksessaan 20.9.2016 § 80 sekä kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 3.10.2016 § 293 liikuntatilojen yksityisen tuottamismallin periaatteet.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on käsitellyt kaupungin sisäliikuntasuunnitelmaa kokouksessaan 19.5.2015 § 42 ja kaupunginhallitus suunnittelukokouksessaan 8.6.2015 § 37. Yksityisen jäähallin toteutuminen on sisäliikuntasuunnitelman mukainen.

 

Lippumäen jäähallin muutos sisäliikuntatilaksi

 

Lippumäen jää- ja uimahallin jäähallin muuttamisesta sisäliikuntatilaksi on linjattu hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokouksessa ja kaupungin hallituksen suunnittelukokouksen käsittelyssä vuonna 2015. Kuopion kaupungin tilakeskus on laatinut selvityksen Lippumäen kallioväestösuojassa sijaitsevan jäähallin muuttamisesta sisäliikuntatilaksi.

 

Muuttamalla jäähallitila sisäliikuntatilaksi saadaan n. 2000 m2 sisäliikuntatilaa. Tila mahdollistaa lajivaatimukset täyttävän salibandyareenan salibandyliigankatsojapaikkoja lukuun ottamatta (vaatimus 800 katsojapaikkaa). Lippumäkeen voidaan sijoittaa täysimittainen ja pieni salibandykaukalo, jolloin Kuopio -hallin käyttöä voidaan osaltaan kehittää myös muiden palloilulajien tarpeiden mukaisesti. Muutossuunnitelmassa mukana olleeseen ilma-aseharrastajien tilaratatarpeeseen pyritään löytämään muu ratkaisu, jolloin toimintatilaa muuhun liikuntakäyttöön saadaan enemmän ja muutostöiden kustannukset laskivat (arvioitu osuus kustannusarviosta noin 60 000–70 000 euroa). Muutoksella ei ole vaikutusta Lippumäen kallioväestösuojakäytölle.

 

Muutoksesta laadittu kustannusarvio sisältää suunnittelun ja rakennuttamisen, rakennusteknisten töiden sekä hankevarausten kustannukset. Kustannusarvio on yhteensä 1 230 000 euroa (alv 0 %).    

 

Lippumäen kallioväestön suojassa sijaitsee myös uimahalli. Mahdollinen jäähallin muutostyö on toiminnallisesti ja taloudellisesti järkevintä tehdä samaan aikaan uimahalliosan peruskorjauksen kanssa. Lippumäen uimahallin peruskorjauksen alustava kustannusarvio on 1 700 000 euroa (alv 0 %).

 

Toiminnallisesti Lippumäen jäähallin muutos parantaa erityisesti Kuopio -hallissa keskeisesti toimivien palloilulajien sekä joiltain osin muidenkin sisäliikuntatilaa tarvitsevien lajien harjoittelu- ja kilpailuolosuhteita. Kuopio hallin osalta muutos mahdollistaa erityisesti kysytyimpien talvikuukausien tilankäytön kehittämisen ja vähentää tilamuutostarvetta. Hallin käyttö lisääntyy, jolloin myös sen taloudellinen muutos on positiivinen.

 

Lippumäen sisäjääradan muuttaminen sisäliikuntatilaksi mahdollistaa nykyistä suuremman käyttötuntimäärän, koska jään huollon vaatima aika voidaan osoittaa suoraan käyttötunneiksi. Jääurheilun tukijärjestelmän avulla voidaan jatkossakin tukea lasten ja nuorten jääurheilun tilakustannuksia.

 

Lippumäen jääradan poistuessa käytöstä, koululiikunnan opetussuunnitelman mukaisten ja urheiluakatemiatoiminnan tarpeiden mukaisten sisäjääolosuhteiden järjestäminen sekä Lippumäen liikuntakeskuksen ulkoliikuntapaikkojen pukeutumis- ja peseytymistilatarpeet on omien tilaratkaisujen vaihtoehtona mahdollista järjestää vuokraamalla tilat yksityiseltä palveluntuottajalta.

 

Tontin esirakentaminen

 

Kuopion kaupungin elinkeinopoliittisena linjauksena on esirakentaa yritystontteja eri toimialojen yrityksille. Alustavan arvion mukaan jäähallin tontin esirakentamisen kustannukset ovat noin 525 000 euroa (alv 0 %).  Esirakentamisesta tehdään erillinen päätös.

 

Yhteenveto ja vaikutusten arviointi

 

Kokonaisuudessa jäähallihanke noudattaa kaupunginvaltuuston tavoitetta kehittää liikuntatilojen tuottamismallia sekä hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen sekä kaupunginhallituksen päätöksiä liikuntatilojen yksityisen tuottamismallin periaatteita. Toteutuessaan jäähalli täydentää osaltaan Kuopion liikuntapaikkaverkostoa ja tarjoaa liikuntapaikkapalveluita laajoille harrastajaryhmille. Erityisesti jäähallihanke ja Lippumäen nykyisen jäähallin muutos parantavat eteläisen Kuopion lapsiperheiden liikuntapaikkojen saavutettavuutta ja tarjontaa. Jäähallihanke on myös elinkeinoelämän näkökulmasta positiivinen hanke. 

 

Vaikutusten arviointi        Liitteenä

 

Esitys                                Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta toteaa, että hanke on kaupungin sisäliikuntasuunnitelman mukainen ja toteutuessaan jäähallihanke täydentää osaltaan Kuopion liikuntapaikkaverkostoa ja tarjoaisi liikuntapaikkapalveluita laajoille harrastajaryhmille.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Kuopion kaupunki ja Tuplajäät Oy laativat aiesopimuksen kaksirataisen jäähallin mahdollistamisesta yllämainitun esityksen pohjalta.

 

Lisäksi hyvinvoinnin edistämisen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että tilakeskus käynnistää Lippumäen uima- ja jäähallin peruskorjauksen ja jäähallin muutoksen sisäliikuntatilaksi toteutussuunnittelun.

 

Liitteet

 

7605/2016 Vaikutusten arviointi

 

Viiteaineisto

 

7605/2016 Tuplajäät Oy / Lippumäen jäähallin hankesuunnitelma

 

                                            Valmistelija                                          

Janne Hentunen

puh.  017 18 2502

Saku Kekäläinen

puh.  044 718 2515

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

Harri Auvinen saapui kokoukseen klo 16.03 tämän asian esittelyn aikana.

 

Tuplajäät Oy:n edustajat Markku Keinänen ja Mikko Kuparinen poistuivat kokouksesta klo 16.35 asian esittelyn jälkeen.

 


 

Kaupunginhallitus 19.12.2016 401 §

 

 

 

 

 

 

Vaikutusten arviointi        Liitteenä

 

Esitys                               

 

 

Liitteet

 

7605/2016 Tuplajäät Oy / Lippumäen jäähallin hankesuunnitelma

 

 

7605/2016 Vaikutusten arviointi

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                           

 

Päätösehdotus               Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                              Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 


 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14.2.2017 11 §

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14.2.2017:

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

 

Kuopion kaupunki sekä Tuplajäät Oy ovat neuvotelleet hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätöksen 22.11.2016 98§ ja kaupunginhallituksen päätöksen 19.12.2016 401§ mukaisesti aiesopimusluonnoksen Lippumäen liikuntakeskuksen alueelle rakennettavasta jäähallista. Aiesopimusluonnos on liitteenä.

 

 

Vaikutusten arviointi        -

 

Esitys                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy osaltaan liitteenä olevan aiesopimuksen ja esittää edelleen kaupunginhallitukselle aiesopimuksen hyväksymistä.

 

 

 

 

Liitteet

 

7605/2016 Tuplajäät Oy / Lippumäen jäähallin hankesuunnitelma

 

 

7605/2016 Vaikutusten arviointi

 

 

7605/2016 Aiesopimusluonnos

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Janne Hentunen

puh.  017 18 2502

Saku Kekäläinen

puh.  044 718 2515

Mika Mäkäräinen

puh.  044 718 5012

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

 

Päätös                              Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 


 

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

Liitteet

9

7605/2016 Tuplajäät Oy / Lippumäen jäähallin hankesuunnitelma

 

10

7605/2016 Vaikutusten arviointi

 

11

7605/2016 Aiesopimusluonnos

 

                                                          Valmistelija                                                           

Janne Hentunen

puh.  017 18 2502

Saku Kekäläinen

puh.  044 718 2515

Mika Mäkäräinen

puh.  044 718 5012

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan aiesopimuksen.

 

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus päätti kokouksessa yksimielisesti, että aiesopimus on voimassa 31.12.2019 saakka. Muilta osin kaupunginhallitus hyväksyi keskusteltuaan yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.