Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.02.2017 Pykälä 62



 

Kaupunkirakennelautakunta

28 §

8.2.2017

 

§ 62

Asianro 8210/10.02.03/2016

 

 

Asemakaavan muutosehdotus / Kumpusaari, Haapaniemen voimalaitoksen ympäristö ja osa Saaristokatua

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 9.11.2016 § 185

 

Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti
Asemakaavoitus

 

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutos koskee Kuopion kaupungin 8. kaupunginosan (Haapaniemi) kortteleita 26, 54, 57 ja 81 sekä katu-, rautatie-, satama-, virkistys- ja erityisalueita.

 

Kaavamuutoksen päätarkoituksena on siirtää voimalaitosta varten varattu korttelialue Kumpusaaressa toiseen paikkaan ja muuttaa voimassa olevan asemakaavan voimalaitoskorttelivaraus pääosin venesatamatoimintojen alueeksi. Nykyistä energiantuotantoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialuetta laajennetaan. Lisäksi mahdollistetaan syväsatama- ja huvivenesatamatoimintojen kehittäminen sekä tehdään alueiden käytön tarkistuksia ja muutetaan alueen liikenteen tarvitsemia katuyhteyksiä.

 

Kaava-alue                                    Muutosalue sijaitsee kaupungin keskustan läheisyydessä, noin 2 km ruutukaava-alueen lounaispuolella. Alue rajautuu itäpuolella Kuopionlahden selkään, länsipuolella Saaristokatuun, pohjoisosilta Haapaniementiehen ja eteläosalta Kallaveteen.

 

Laadintaperusteet, päätökset ja suunnitelmat

 

Asemakaavan muutos on tarpeen, koska tulevan voimalaitoksen paikkaa on tarpeen muuttaa ja alueella on toteutettu voimassa olevasta asemakaavasta poiketen käyttötarkoituksen muutoksia. Muutokset perustuvat vuonna 2010 kaupunginhallituksen hyväksymään alueen käyttösuunnitelmaan.

 

Kuopion Energia Oy on kiirehtinyt asemakaavamuutosta 17.5.2011 lähettämällään asemakaavan muutoshakemuksella.

 

Kaavahanke on sisältynyt vuosien 2012–2016 kaavoitusohjelmiin ja

-katsauksiin.

 

Kaavoitustilanne                        Maakuntakaavassa suunnittelualue on merkitty pääosin työpaikka-alueeksi. Yleiskaavassa Kumpusaaren eteläosa on osoitettu yhdyskuntateknisen huollon alueiksi ja pohjoisosa liikenteen ja vesiliikenteen alueiksi. Suunnittelualueen länsiosassa on suojaviheralue. Kumpusalmen pohjukassa on teollisuus- ja varastoalue sekä rautatieliikenteen alue.

 

Suunnittelualueella on voimassa ympäristöministeriön 26.2.1992 vahvistama asemakaava. Haapaniemen ja Kumpusaaren alueella asemakaavassa korttelit on merkitty yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi, energiatuotantoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi, teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, suojaviheralueeksi, teollisuusraidealueeksi sekä satama-alueeksi ja katualueeksi. Alueella on toteutettu voimassa olevasta asemakaavasta poiketen käyttötarkoituksen muutoksia. Muutokset perustuvat vuonna 2010 kaupunginhallituksen hyväksymään alueen käyttösuunnitelmaan.

 

Nykyinen tilanne                        Kaavamuutosalueella on satama- ja voimalaitostoiminnan lisäksi jonkin verran eri-ikäisiä konttori- ja toimitilarakennuksia sekä teollisuus- ja varastohalleja. Alueella on toimintoihin liittyviä polttoainesäiliöitä, öljyvarastoja, jätevedenpumppaamo sekä rautatielinjoja. Alueella on tehty vuosien saatossa runsaasti täyttöjä ja rantaviiva muodostuu pääosin laitureista ja rakennetusta rannasta. Kaavamuutosalueen eteläosaan on jo toteutettu pienvenesatama sekä veneiden talvisäilytysalue, joka vielä täydentyy.

 

Saaristokadun ja satama-alueen välissä on lähes luonnontilainen metsäinen suojaviheralue, jolla on suuret korkeuserot. Metsäinen mäki on merkittävä elementti kaukomaisemassa. Metsäalue suojaa näkymiä ja samalla muodostaa luonnollisen suojan muutosalueen ja Saaristokadun väliin. Korkean mäen alle on louhittu kallioon öljyvarastot, jotka ovat toiminnassa.

 

Liikenne alueelle kulkee pääasiassa Haapaniementietä ja Kumpusaarentietä pitkin. Kaavamuutosalueen länsipuolella kulkee Saaristokatu, joka on tärkeä keskustan ja Saaristokaupungin yhdistävä väylä. Alueen keskeisin toiminta on Saimaan syväväyläverkoston Kumpusalmen syväsatama, josta on yhteydet maailman merille.

 

Maanomistus                              Suunnittelualue on kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa. Pääosa alueen tonteista on vuokrattu sekä lisäksi satama-alueelta on vuokrattu vuokra-alueita yrityksille. Pääosa maanvuokrasopimuksista päättyy noin vuonna 2030 tai ovat tilapäisvuokrauksessa.

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Kuopion Energian voimalaitokselle varatut korttelit on osoitettu nykyisten voimalaitosten alueelle energiantuotantoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueiksi (ET-4), ja tulevaisuudessa rakennettavan uuden laitoksen alueella väljemmin energiahuollon alueeksi (EN-2), jolle saa sijoittaa myös teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennuksia. Rakennuksiin ei saa sijoittaa elintarvikkeiden vähittäismyyntiä. Muilta osin korttelit on osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alueeksi (ET), teollisuus-, varasto-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueiksi (TK) sekä satama-alueeksi (LS).

 

Muut alueet on osoitettu merkinnöin: venesatama / venevalkama, jonka kautta tontille ajo sallittu (LV-9), suojaviheralue (EV), venesatama / venevalkama (LV), puisto (VP-4), vesialue (W) sekä lähivirkistysalue (VL).

 

Rakennusoikeus määräytyy tehokkuusluvulla e= 0.5–0.6. Rakennusten keskikorkeus on rajoitettu TK-korttelialueilla 12 metriin ja korkeus ET-4 -korttelialueilla 50 ja EN-2 alueella 70 metriin. Polttoaineen säilytysalueella varastoinnin ylin taso on rajoitettu korkoon +92–98 merenpinnasta.

 

Käsittelyvaiheet                         Kaavahanke on sisältynyt vuosien 2012–2016 kaavoitusohjelmiin ja -katsauksiin.

 

Kuopion Energia Oy on kiirehtinyt asemakaavanmuutosta 17.5.2011 lähettämällään asemakaavan muutoshakemuksella. Vireilletuloaineisto on annettu kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 11.4.2012. Työn vireilletulosta on ilmoitettu 17.4.2012 ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS, 29.3.2012) on ollut nähtävänä vireilletulokuulutuksen yhteydessä 23.4.–25.5.2012. Nähtävänäoloaikana jätettiin mielipiteitä lähinnä alueelle tarjolla olevista hankkeista.

 

Valmisteluaineisto annettiin kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 5.6.2013 ja oli nähtävillä 10.6.2013.- 2.8.2013. Yleisötilaisuus pidettiin 11.6.2013. Kaavatyötä on jatkettu henkilöstömuutosten ja muiden kiireellisempien kaavatöiden takia pitkän tauon jälkeen ehdotukseksi valmisteluaineistosta saatujen mielipiteiden, lausuntojen ja käytyjen neuvottelujen pohjalta.

 

Jatkotoimenpiteet                    Kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä asemakaavan muutosehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

 

Hyväksyvä viranomainen        Kaupunginvaltuusto

 

 

Vaikutusten arviointi                Voimalaitoshankkeeseen on liittynyt voimassa olevan asemakaavan mukaiseen paikkaan kohdistuva YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely(2007), johon liittyvät vaikutusten arvioinnit toimivat kaavatyön pohjana. Uusi voimalaitoksen paikka sijaitsee kauempana rannasta ja osittain kallioleikkauksen suojassa, joten vaikutukset ovat osittain pienemmät kuin arviointiselostuksessa on arvioitu.

 

Maisemalliset vaikutukset ovat merkittävät Kumpusaaren keskiosassa, sillä siellä ei ole olemassa olevaa voimalaitosta. Koska voimalaitokselle suunniteltu tontti sijaitsee tasaisella alueella järven rannalla, voimalaitos ja siihen liittyvät rakennelmat aiheuttavat muutoksia lähimaisemakuvassa etenkin järveltä ja lähisaarilta katsottaessa. Toisaalta uusi voimalaitosalue on (korkein kohta noin 116 m merenpinnan yläpuolella) korkean kallioleikkauksen suojassa etelästä ja lännestä katsottuna.  Kaukomaisemassa voimalaitoksen näkyvin osa on savupiippu. Toinen merkittävä muutos on myös mahdollinen syväsataman laiturin laajentaminen kohti itä-kaakkoa. Uusi voimalaitos on kuitenkin osoitettu alueelle, jonka läheisyydessä jo on teollisuus- ja tehdasrakentamista, mikä on perustellumpaa kuin voimalaitoksen rakentaminen ns. neitseelliselle alueelle.

 

Asemakaavanmuutos mahdollistaa liike- ja huoltotilojen rakentamisen Saaristokadun varteen, mikä on yksi merkittävä muutos olevassa ympäristössä. Rakennusten sijoittelun ja massoittelun lähtökohtana on muodostaa Saaristokadun varteen ympäristöön soveltuva hyvälaatuinen kokonaisuus. Tämä on pyritty varmistamaan rakennusten sijoitusta ja korkeutta ohjaavilla merkinnöillä. Yleiskaavassa suojelumerkinnällä oleva kohde on osoitettu asemakaavassa suojelumerkinnöin ja -määräyksin.

 

Hanke on olevan kunnallistekniikan ja muun voimalaitosalueen välittömässä läheisyydessä ja on siten kaavataloudellisesti perusteltu ja ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia. Myös hankkeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

Asemakaavan muutoksen vaikutuksia on kuvattu tarkemmin kaavaselostuksen kohdassa 5.4.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi.

 

Mikäli ehdotukseen ei muistutuksissa tai lausunnoissa esitetä muutoksia, kaavanmuutosehdotus esitetään edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Ehdotusaineisto toimitetaan tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja rakennuslautakunnalle sekä Pohjois-Savon pelastuslautakunnalle. Lisäksi aineisto lähetetään tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristövastuualueelle.

 

Liitteet

3

336/2012 kaavaselostus ilman liitteitä (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

4

336/2012 kaavakartta merkintöineen (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

5

336/2012 asemakaavan seurantalomake, liite 1(ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

6

336/2012 pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen, liite 2

 

7

336/2012 havainnekuvia suunnittelualueesta, liite 3.1

 

8

336/2012 kaavaselostuksen liitteet 4-5 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

9

336/2012 käyttösuunnitelma, liite 6 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

10

336/2012 kaavaselostuksen liitteet 7-9 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

11

336/2012 valmisteluvaiheen lausunnot vastineineen, liite 10 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

12

336/2012 YVA-selostus, liite 11 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

13

336/2012 kaavaselostuksen liitteet 3.2-3.3 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

Asiakirjoissa: selostus liitteineen, asemakaavakartta 1:2000, havainneaineisto, ote ajantasakaavasta ja poistokartta.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Martti Lätti

puh.  044 718 5417

Mirjam Hyvönen

puh. +358 044 7185414

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 


                                                         

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 8.2.2017 28 §

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelupalvelujen tukipalvelut

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutosehdotuksen päätarkoituksena on siirtää voimalaitosta varten varattu korttelialue Kumpusaaressa toiseen paikkaan ja muuttaa voimassa olevan asemakaavan voimalaitoskorttelivaraus pääosin venesatamatoimintojen alueeksi. Nykyistä energiantuotantoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialuetta laajennetaan. Lisäksi mahdollistetaan syväsatama- ja huvivenesatamatoimintojen kehittäminen sekä tehdään alueiden käytön tarkistuksia ja muutetaan alueen liikenteen tarvitsemia katuyhteyksiä. Kaavan muutosehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu kolme lausuntoa ja yksi muistutus. Ehdotusta on muutettu lausuntojen johdosta laivaväyliin, vesialueella oleviin johtoihin ja Seveso-direktiivin mukaisiin tuotantolaitoksiin liittyvien kaavamerkintöjen ja -määräysten osalta. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.

 

Kaava-alue                        Suunnittelualue sijaitsee kaupungin keskustan läheisyydessä, noin 2 km ruutukaava-alueen lounaispuolella. Alue rajautuu itäpuolella Kuopionlahden selkään, länsipuolella Saaristokatuun, pohjoisosilta Haapaniementiehen ja eteläosalta Kallaveteen.

 

Käsittelyvaiheet                 Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen 9.11.2016. Muutosehdotus on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 21.11.–21.12.2016. Aineisto on toimitettu tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja rakennuslautakunnalle ja Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle. Lisäksi aineisto lähetettiin tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueelle ja Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueelle, Liikennevirastolle sekä Kuopion Energia Oy:lle. Nähtävänäolosta tiedotettiin kuulutuksella. Lausunnon ehdotusaineistosta antoivat Pohjois-Savon pelastuslaitos, Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue sekä Liikennevirasto. Muistutuksen jätti Kuopion Sataman Hallintorakennus Oy.

 

Lausunnot ja muistutus   Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutus sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä.

 

Muutokset asemakaavan muutosehdotukseen

 

Asemakaavan muutosehdotusta on muutettu lausuntojen johdosta. Satama- ja vesialueille on lisätty laivaväylämerkinnät ja muutettu johtorasitteet sellaisiksi vedenalaisiksi johdoiksi, joissa on huomioitu niiden aiheuttamat rajoitteet laivaväylille. Kortteli- ja eräille muille alueille on lisätty määräys, joka huomioi Seveso-direktiivin mukaisten tuotantolaitosten aiheuttamat rajoitteet alueen käytön suunnittelulle.

 

Vaikutusten arviointi        Voimalaitoshankkeeseen on liittynyt voimassa olevan asemakaavan mukaiseen paikkaan kohdistuva YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely (2007), johon liittyvät vaikutusten arvioinnit toimivat kaavatyön pohjana. Uusi voimalaitoksen paikka sijaitsee kauempana rannasta ja osittain kallioleikkauksen suojassa, joten vaikutukset ovat osittain pienemmät kuin arviointiselostuksessa on arvioitu.

 

Maisemalliset vaikutukset ovat merkittävät Kumpusaaren keskiosassa, sillä siellä ei ole olemassa olevaa voimalaitosta. Koska voimalaitokselle suunniteltu tontti sijaitsee tasaisella alueella järven rannalla, voimalaitos ja siihen liittyvät rakennelmat aiheuttavat muutoksia lähimaisemakuvassa etenkin järveltä ja lähisaarilta katsottaessa. Toisaalta uusi voimalaitosalue on (korkein kohta noin 116 m merenpinnan yläpuolella) korkean kallioleikkauksen suojassa etelästä ja lännestä katsottuna.  Kaukomaisemassa voimalaitoksen näkyvin osa on savupiippu. Toinen merkittävä muutos on myös mahdollinen syväsataman laiturin laajentaminen kohti itä-kaakkoa. Uusi voimalaitos on kuitenkin osoitettu alueelle, jonka läheisyydessä jo on teollisuus- ja tehdasrakentamista, mikä on perustellumpaa kuin voimalaitoksen rakentaminen ns. neitseelliselle alueelle.

 

Asemakaavanmuutos mahdollistaa liike- ja huoltotilojen rakentamisen Saaristokadun varteen, mikä on yksi merkittävä muutos olevassa ympäristössä. Rakennusten sijoittelun ja massoittelun lähtökohtana on muodostaa Saaristokadun varteen ympäristöön soveltuva hyvälaatuinen kokonaisuus. Tämä on pyritty varmistamaan rakennusten sijoitusta ja korkeutta ohjaavilla merkinnöillä. Yleiskaavassa suojelumerkinnällä oleva kohde on osoitettu asemakaavassa suojelumerkinnöin ja -määräyksin.

 

Hanke on olevan kunnallistekniikan ja muun voimalaitosalueen välittömässä läheisyydessä ja on siten kaavataloudellisesti perusteltu ja ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiivisia. Myös hankkeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

 

Esitys                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan muutosehdotuksen hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

 

Liitteet

 

 

 

Viiteaineisto

 

8210/2016 ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutus vastineineen

 

 

8210/2016 kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liitteet 1-2 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liite 3 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liitteet 4-6 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liitteet 7-9 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liite 10 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liite 11 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liite 12 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostuksen liite 13 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

8210/2016 kaavaselostus ilman liitteitä (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

                                            Valmistelija                                          

Anne Turkia

puh.  044 718 5415

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että Jaakko Kosunen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.


 

 

 

 

 

Viiteaineisto

16

8210/2016 Kaavaselostus ilman liitteitä

 

17

8210/2016 Kaavaselostuksen liitteet 1-2

 

18

8210/2016 Kaavaselostuksen liite 3

 

19

8210/2016 Kaavaselostuksen liitteet 4-6

 

20

8210/2016 Kaavaselostuksen liitteet 7-9

 

21

8210/2016 Kaavaselostuksen liite 10

 

22

8210/2016 Kaavaselostuksen liite 11

 

23

8210/2016 Kaavaselostuksen liite 12

 

24

8210/2016 Kaavaselostuksen liite 13

 

25

8210/2016 Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen

 

26

8210/2016 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutus vastineineen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Turkia

puh.  044 718 5415

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyttäväksi. 

 

 

 

 

 

Päätös                                            Merkittiin, että va. suunnittelujohtaja Juha Romppanen ja suunnittelija Aada Mustonen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

Merkittiin, että valtuuston I varapuheenjohtaja Sari Raassina ja varajäsen Jaakko Kekoni poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. 

 

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.