Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2017 Pykälä 22


 

 

§ 22

Asianro 1283/02.02.00/2017

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen / Musiikkikeskuksen talousarviomuutosesitys vuodelle 2017

 

 

Talouspäällikkö Raija Heinonen
Kasvu ja oppiminen / taloushallintopalvelut

 

                                                          Musiikkikeskus (nettoyksikkö) siirtyi vuoden 2007 alusta alkaen 3-vuotisbudjetointiin. Vuoden 2007 talousarviokirjassa on todettu, että talousarvion ja tilinpäätöksen välinen toimintakatteen erotus siirretään talousarviossa vahvistetun toimintakatteen lisäykseksi tai vähennykseksi talousarviomuutoksin.  Erotuksen kohdentamisesta toimintatuottoihin tai –kuluihin päättää hyvinvoinnin edistämisen lautakunta.

 

Vuosi 2016 oli Musiikkikeskuksella ensimmäinen kolmivuotisbudjettikausi, joten vuosi 2018 on kolmivuotisbudjettikauden viimeinen vuosi.

 

Musiikkikeskuksen vuoden 2016 toimintakate alittui 78 884 €, joka esitetään siirrettäväksi vuoden 2017 määrärahojen lisäykseksi henkilöstömäärärahoihin. Toimintakatteen alituksen syynä oli henkilöstömenoja vähentävä lomapalkkavelkakirjaus sekä tulotavoitteen ylittyminen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

                                                          Valmistelija                                                           

Merja Hiekkalahti

puh.  044 718 2362

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että Musiikkikeskuksen vuoden 2016 toimintakatteen alitus 78 884 € siirretään talousarviomuutoksena vuoden 2017 määrärahojen lisäykseksi em. esityksen mukaisesti.

 

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.