Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2017 Pykälä 17



 

 

§ 17

Asianro 6921/02.05.01.00/2016

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset vuonna 2017 / yli 10.000 euron hakemukset

 

 

Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja
Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen yleisavustukset ovat olleet haettavissa 30.11.2016 mennessä ja niistä on ilmoitettu kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä Kuopion Kaupunkilehdessä. Kansalaistoiminnan aktivointiyksikön käyttösuunnitelmassa on avustuksiin varattu yhteensä 3.052.750 euroa ja erityisavustuksiin on varattu 35.000 euroa.

 

 Avustushakemuksia saapui määräaikaan mennessä 366 kpl. Avustuksia haettiin yhteensä 4.290.096,46 euroa.

 

Kaupunginhallituksen (18.7.2011 323§) hyväksymän avustusohjeen mukaan avustustoiminnan tavoitteena on edistää ja monipuolistaa kuntalaisten hyvinvointiin kohdistuvia palveluja, mahdollistaa kaupungin ja toimijoiden välistä yhteistyötä sekä korostaa vapaan kansalaistoiminnan merkitystä ja moniarvoisuutta. Keskeistä on myös yhteisöllisyyden ja vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen, aktiivisen harrastustoiminnan lisääminen sekä hyvinvoinnin ja kumppanuuden vahvistaminen. Painopisteinä on erityisesti lapsiin, nuoriin ja ikääntyviin kohdistuva hyvinvointia edistävä toiminta.

 

Yleisavustus on tarkoitettu yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.

 

Avustusten valmisteluprosessi

 

Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen toimintasäännön 11 § mukaan ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palveluiden johtaja päättää tehtäväalueelleen kuuluvien avustusten myöntämisestä, joiden hakusumma on 10.000 euroon saakka. Esityslistan liitteenä on päätöslista ko. avustuksista.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle on esitelty avustukset seminaarissa 14.2.2017.

 

Valmistelijat:

 

Avustuksia ovat olleet valmistelemassa hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja, kansalaistoiminnan asiantuntija Sirpa Niemi ja hallintosihteeri Ritva Rytkönen sekä lisäksi seuraavat valmistelutiimit:

 

1.       Liikuntajärjestöt: liikunnanohjaaja Jaana Niskanen

2.       Nuorisojärjestöt: nuorisopäällikkö Jari Väänänen

3.       Kulttuurijärjestöt ja –toimijat: kulttuurisuunnittelijat Kirsi Rönkkö, Jonna Forsman, Tiina Taskinen-Viinikainen sekä erityisasiantuntija Mikael Karikoski, Taiteen edistämiskeskuksen Itä-Suomen aluetoimistosta

4.       Eläkeläisjärjestöt: liikunnanohjaaja Carita Randelin-Kauppinen ja kulttuurisuunnittelija Kirsi Rönkkö

5.       Yleishyödylliset yhdistykset ja terveys- ja kansanterveysjärjestöt: terveysjohtaja Jari Saarinen, perusturvajohtaja Mari Antikainen ja kuntoutusjohtaja Mikko Korhonen

6.       Asukas-, lähiö- ja kyläyhdistykset:  kehityspäällikkö Mirja Wihuri

 

Päätöksenteossa on otettu huomioon seuraavat periaatteet (avustusohje):

 

1.       Avustuksen myöntäminen perustuu tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkintaan.

2.       Avustus on aina osarahoitus.

3.       Tukemisella ei saa olla kilpailua vääristäviä vaikutuksia yritystoimintaan.

4.       Toiminta on kaupungin strategian mukaista hyvinvointia edistävää toimintaa.

5.       Hakijoita arvioidaan järjestöryhmittäin toiminnan laajuuden ja laadun mukaan sekä yhteiskunnallisen merkityksen kannalta.

6.       Samaan toimintaan avustusta voidaan myöntää vain yhdestä kaupungin organisaatiosta.

 

Avustusten maksatus

 

Yleisavustus maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä maksetaan päätöksen saatua lainvoiman.

 

Toinen erä maksetaan tiliselvitystä vastaan (selvitys ensimmäisen erän käytöstä).

 

Avustuksen saajien on toimitettava kansalaistoiminnan yksikköön toimintakertomus 2016, tilinpäätös 2016 ja toiminnan/tilintarkastajien lausunto 2016 niiden valmistuttua.

 

 

Vaikutusten arviointi                Liitteenä

 

 

Esitys                                              Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää jakaa yleisavustukset seuraavasti:

 

 

 

Asukas-, lähiö- ja kyläyhdistykset

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

Huom.

Yhteensä

1

Lamperilan kyläseura ry

13200

13700

3000

 

 

 

 

 

 

 

 

3000

 

Kulttuurijärjestöt

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

 

 

2

ANTI - Comtemporaty Art Festival Yhdistys ry

67000

67000

67000

sopimus

 

3

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry / Lastenkulttuurikeskus Lastu

30000

30000

30000

 

 

4

Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja kehittämisyhdistys ISAK ry

27000

30000

27000

 

 

5

Kuopio Tanssii ja Soi

285000

288000

288000

sopimus

 

6

Kuopion Isänmaallinen Seura ry

10600

12000

10600

sopimus

 

7

Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry.

815000

890000

874000

huom. Juankoski 59000

 

8

Kuopion kuvataiteilijat ry

32000

35000

30000

 

 

9

Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry

6000

21000

6000

 

 

10

Nilsiän perinne- ja kulttuuriyhdistys ry

11700

11700

11000

 

 

11

Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry

8000

17000

9000

 

 

12

Riuttalan Talonpoikaiskulttuurin suojelusäätiö

30000

30000

30000

 

 

13

Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiö

22000

50000

50000

sopimus

 

14

Tanssitaiteen tuki ry

117000

210000

117000

 

 

15

Tanssiteatteri Minimin kannatusyhdistys ry

64000

80000

64000

 

 

16

Victor Barsokevitsch -Seura ry

60000

70000

60000

 

 

 

 

 

 

 

 1673600

 

 

 

 

 

 

 

 

Liikuntaseurat

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

 

 

17

Juniori-KalPa ry

29000

120000

29000

 

 

18

Kuopion Luisteluseura ry

14500

40000

14500

 

 

19

Kuopion Moottorikerho Ry

1500

11000

1500

 

 

20

Kuopion Palloseuran Junioreiden Kannatusyhdistys ry

29000

45000

29000

 

 

21

Kuopion Reipas ry

14000

20000

14000

 

 

22

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry

22000

45000

22000

 

 

23

Kuopion sudanilailainen yhdistys ry

uusi hakija

30000

700

 

 

24

Kuopion Suunnistajat Ry

14000

103200

14500

 

 

25

Kuopion Tennisseura ry

14000

25000

13000

 

 

26

Kuopion Uimaseura ry

10000

15000

10000

 

 

27

Pallokissat Kuopio ry

15000

30000

15000

 

 

28

Pohjois-Savon Liikunta ry

40000

45000

45000

sopimus

 

29

Puijo Tennis Team ry

11000

20000

12000

 

 

30

Puijo Wolley Juniorit ry

10000

17000

10000

 

 

31

Puijon hiihtoseura ry

7000

20000

7000

sopimus

 

32

Puijon Pesis ry/juniorijaos

uusi hakija

10500

3000

 

 

33

Salibandyseura Welhot ry

19000

75000

19000

 

 

34

Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys ry

170000

200000

170000

 

 

35

Tanssiseura J & V ry

9000

25000

9000

 

 

 

 

 

 

 

 

438200

 

 

 

 

 

 

 

 

Nuorisojärjestöt

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

 

 

36

Juankosken 4H yhdistys ry

11600

20000

11600

 

 

37

Kuopion 4H-yhdistys ry

13000

15000

13000

 

 

38

Kuopion Lasten Sirkus ry

10000

15000

11000

 

 

39

Kuopion seudun Kokoomusnuoret ry

3500

15000

3500

 

 

40

Maaningan 4H-yhdistys ry

26000

30000

26000

 

 

41

Nilsiän 4H-yhdistys ry

11000

13000

13000

 

 

42

Nuorten Palvelu ry

6000

15000

6000

 

 

43

Savon Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry

10000

12000

10000

 

 

44

Suomen Nuorisoseurat ry

7000

18000

7000

 

 

 

 

 

 

 

 

101100

 

 

 

 

 

 

 

 

Terveys- ja kansanterveysjärjestöt

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

 

 

45

Juankosken Soihtu ry

1160

10490

1160

Vuokra-, sähkö- ja palkkatuki on varattu PeTen talousarvioon

 

46

Kuopion Hoiva ry

uusi hakija

25000

15000

 

 

47

Kuopion Invalidit ry ja Tukipilari

17100

31000

18000

 

 

48

Kuopion seudun mielenterveysseura Hyvä Mieli ry

uusi hakija

72000

40000

 

 

49

Kuopion Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

27700

27700

27700

 

 

50

Terveysliikunnan ja ravinnon tutkimussäätiö

50000

50000

20000

 

 

51

TURVALINKKI RY

16000

20000

16000

 

 

 

 

 

 

 

 

137860

 

 

 

 

 

 

 

 

Yleishyödylliset yhdistykset

 

 

 

 

 

 

Yhdistyksen/ hakijan nimi

Avustus 2016

Haettava avustus

Esitys 2017

 

 

52

Kuopion ruoka-apu ry

20000

26390

21000

 

 

53

Kuopion Setlementti Puijola ry

125000

130000

125000

 

 

54

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piiri ry

uusi hakija

15000

 

hakemus vedetty pois

 

55

Snellman-instituutti ry

95000

120000

95000

 

 

56

Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois-Savon piiri ry

48000

52000

48000

 

 

57

Tukikohta Diakonia ry

11000

38000

12800

 

 

58

Vanhusten ja lasten tuki -säätiö rs Kuopion tukitalo

20000

35000

20000

 

 

59

ViaDia Pohjois-Savo ry

20000

25000

20000

 

 

60

Virvatuli ry

15000

19000

15000

 

 

 

 

 

 

 

 

356800

2710560

 

 

Liitteet

4

6921/2016 Avustusten yhteenveto yli 10.000 € hakemukset

 

5

6921/2016 Vaikutusten arviointi

 

                                                         

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin edistämisen johtajan esityksen.

 

 

Päätös                                            Puheenjohtaja Pekka Niiranen poistui esteellisenä kokouksesta klo 17.20 ennen tämän asian käsittelyä. Pekka Niirasen varajäsen Juha Makkonen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ajaksi klo 17.20.

 

Puheenjohtajan poistuttua klo 17.20 puheenjohtajaksi siirtyi varapuheenjohtaja Esa Pitkänen.

 

Anja Lappi ja Rauno Airas poistuivat esteellisenä klo 17.20 ennen tämän asian käsittelyä.

 

Merja Korhonen esitti, että Kuopion seudun mielenterveysseura Hyvä Mieli ry:lle myönnetään 45.000 euroa avustusta ja Terveysliikunnan ja ravinnon tutkimussäätiölle 15.000 euroa avustusta.

 

Hanna Happonen ja Teija Savolainen-Lipponen kannattivat Merja Korhosen esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta järjestetään nimenhuutoäänestys. Käsittelyjärjestysehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Ne, jotka kannattavat Merja Korhosen esitystä, äänestävät "EI" ja ne, jotka kannattavat esittelijän esitystä, äänestävät "JAA". Äänestysehdotus hyväksyttiin.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Merja Korhosen esitys sai 6 (kuusi) ääntä (Pitkänen, Happonen, Korhonen, Lankinen, Poutiainen, Savolainen-Lipponen) ja esittelijän esitys 3 (kolme) ääntä (Koskinen, Sene, Makkonen).

 

Äänestystulokseksi todettiin 6 (kuusi) EI –ääntä ja 3 (kolme) JAA –ääntä, joten Merja Korhosen esitys tuli lautakunnan päätökseksi.

 

Teija Savolainen-Lipponen esitti, että poistetaan 7.000 euron avustus Puijon Hiihtoseura ry:ltä.

 

Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Muilta osin lautakunta hyväksyi esittelijän esityksen avustuksista.

 

Juha Makkonen poistui kokouksesta 17.37 asian käsittelyn jälkeen.