Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 28.02.2017 Pykälä 20


 

 

§ 20

Asianro 1144/00.01.01/2014

 

 

Oikaisuvaatimus hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan päätökseen / hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön tarkistaminen

 

Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvu ja oppiminen / hallinto- ja henkilöstöpalvelut

 

Tapahtumapalveluiden johtaja Jaana Vasankari on tehnyt oikaisuvaatimuksen liittyen hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan 13.12.2016 tekemään päätökseen § 110 koskien palvelualueen toimintasääntöä.

 

Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunta on kokouksessaan 13.12.2016 hyväksynyt (§110) omalta toimialueeltaan, hyvinvoinnin edistäminen, Hyvinvoinnin edistämisen ja Kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön valtuuston Kuopion kaupunginvaltuuston 5.9.2016 § 81 tekemien linjausten mukaisesti. Toimintasäännön luvussa III Johtaminen, organisaatio ja ratkaisuvalta § 9:n, Palvelualueiden organisaatio, osassa A on kuvattu em. valtuuston päätöksen mukaiset muutokset ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueelle. Muuttuneessa ja oikaisuvaatimuksen kohteena olevassa toimintasäännössä on hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen järjestämisvastuulla oleviksi palvelualueiksi määritelty:

 

1.       omatoimisen hyvinvoinnin palvelut

2.       ohjatun hyvinvoinnin ja omaehtoisen oppimisen palvelut

3.       taidepalvelut

 

Muutoksessa on poistettu järjestämisvastuulla olleista palveluista tapahtumapalvelut, jotka on valtuuston päätöksellä 5.9.2016 (§ 81) todettu lakkaaviksi Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan § 110 aiheena ollutta toimintasääntöä kokonaan uudelleen valmisteltavaksi, sillä perusteella, ettei toimintasäännön valmistelussa ole huomioitu oikaisuvaatimuksen tehneen viranhaltijan asemaan liittyviä muutoksia ja ettei oikaisuvaatimuksen tehnyttä viranhaltijaa ole kuultu asian valmistelussa.

 

Perustelut päätösesitykselle:

 

Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännön valmistelussa on asiakkuusjohtajilta ja siten myös tapahtumapalveluiden johtaja Jaana Vasankarilta pyydetty sähköpostilla kommentit ja lausunnot toimintasäännön muutoksen käsittelemiseksi palvelualueiden lautakunnissa. Palvelualueiden asiakkuusjohtajille ja työntekijäjärjestöjen pääluottamusmiehille on lähetetty sähköpostitse kommenttipyynnöt toimintasäännön valmistelua varten 1.11.2016 ja uudelleen 29.11.16. Tapahtumapalveluiden johtaja Vasankari on kommenteissaan vaatinut toimintasäännössä säilytettäväksi valtuuston päätöksestä poikkeavasti myös tapahtumapalvelut omana avainprosessinaan. Toimintasääntö on kuitenkin ollut valmistelussa valtuuston tahtotilan mukaisen Hyvinvoinnin edistämisen ja Kasvun ja oppimisen palvelualueiden organisaation toimivallan vahvistamiseksi. Kommenttipyynnöillä on varmistettu asiakkuusjohtajien ja heidän kauttaan myös palvelualueiden esimiehille mahdollisuus tulla kuulluksi ja esittää kommenttinsa toimintasäännön muuttamisessa. Valmistelun jälkeen em. toimintasääntöluonnos on tuotu Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen lautakuntakäsittelyyn 13.12.2016.

 

Tapahtumapalveluiden avainprosessin ja tapahtumapalveluiden johtajan virkaan liittyvien järjestelyjen osalta asiaa on käsitelty Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa 15.6.2016 § 57, jossa lautakunta on antanut lausuntonsa tulevasta palvelualueuudistuksesta. Lisäksi palvelualueuudistusta ja tapahtumapalveluiden johtajan virkaan liittyviä järjestelyjä on käsitelty lautakunnan syyskuun ja lokakuun lautakunnissa 2016. Lokakuun kokouksessa lautakunta on esittänyt edelleen Kuopion kaupunginhallitukselle hyvinvoinnin edistämisen palvelualueella tapahtumapalveluiden johtajan viran lakkauttamista 1.1.2017 lukien ja että kaupunginhallitus ryhtyy kunnallisen viranhaltijalain 304/2003 edellyttämiin toimenpiteisiin asiassa. Virkaan liittyvien järjestelyjen osalta on tapahtumapalveluiden johtajaa kuultu palvelualueen taholta.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

Esitys                                              Edellä kuvatuilla perusteilla esitän lautakunnalle, että oikaisuvaatimus hylätään perusteettomana ja hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan 13.12.2016 tekemä päätös palvelualueen toimintasäännön muuttamiseksi pidetään voimassa.

 

Liitteet

10

1144/2014 Oikaisuvaatimus

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pekka Savolainen

puh.  044 718 4101

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.

 

Päätös                                            Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.