Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 21.02.2017 Pykälä 13



 

 

§ 13

Asianro 298/02.05.02.00/2015

 

 

Osallistavan sosiaalisen tuen OSSI -kehittämishankkeen tilannekatsaus

 

 

Perusturvajohtaja Mari Annika Antikainen
Sosiaalipalvelujen tukipalvelut

 

 

Syksyllä 2015 käynnistettiin ESR-hanke köyhyyden torjunnan ja osallisuuden toimintalinjan rahoituksella. Hankkeen tavoitteena on vastata sosiaalihuoltolain mukaisen sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen kehittämisestä Kuopiossa. Hankkeessa kehitetään ratkaisuja huono-osaisuuden ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen sekä luodaan uusia keinoja kuntalaisten aktiivisuuden ja osallisuuden tukemiseen, lisäämiseen sekä toimintakyvyn ylläpitämiseen.

 

Hankkeella tuetaan erityisesti sellaisia väestöryhmiä, joissa sosiaalinen osallisuus on heikentynyt, ja jotka tarvitsevat tukea työ- ja toimintakyvyn osalta erityisesti uusien palvelumuotojen avulla. Hankkeen innovaationa on löytää ne henkilöt, joita olemassa olleet palvelut eivät ole tavoittaneet riittävän tehokkaasti tai nykyiset palvelut eivät ole olleet riittäviä henkilöiden tuen tarpeisiin nähden tai työkykyyn liittyvät vaikeudet ovat pitkittyneet. Hankkeen tavoitteena on kohdata 200 asiakasta.

 

Uusien aikuissosiaalityön palvelujen kehittämisessä on huomioitu sosiaalihuoltolain määrittämät sosiaalisen kuntoutuksen osa-alueet:

 

1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen,

2) kuntoutusneuvonta ja -ohjaus sekä tarvittaessa kuntoutuspalvelujen yhteensovittaminen,

3) valmennus arkipäivän toiminnoista suoriutumiseen ja elämänhallintaan,

4) ryhmätoiminta ja tuki sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin.

 

Hankkeessa kehitetään palveluja seuraaviin teemoihin: arjen hallinta, terveys ja itsestä huolehtiminen, osallistuminen, aktiivisuus ja osallisuus sekä tukiverkostot ja vertaistuki. Lisäksi palvelujen kehittämisen taustalla on valmistelussa oleva alueelliseen työllisyyskokeiluun liittyvä uusi lainsäädäntö. Kokeilulainsäädäntö astunee voimaan vuoden 2017 aikana työllisyyskokeilun alkaessa.

Hankkeen visiona on verkostotyöskentelyyn pohjautuva monituottajamallilla toteutettu monitoimintapysäkkien verkosto. Verkosto tarjoaa sosiaalisen kuntoutuksen tarpeessa oleville asiakkaille matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuden tai heidän pärjäämistään tukevan toimintamuodon. Tavoitteena on, että hankeajalla toteutuu vähintään 8 erilaista sosiaalisen tuen / kuntoutuksen pilottikohdetta ja niihin osallistuu vähintään 80 asiakasta. Pilotit toteutetaan yhteistyössä erilaisten palveluntuottajien sekä kolmannen sektorin ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Tällä hetkellä hankkeen kirjoilla on 158 asiakasta. Hanke päättyy 31.8.2017. Hankkeessa testataan 10 erilaista palvelutuotetta seitsemän eri palveluntuottajan kanssa ja 7 erilaista ryhmätoimintaa yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston, Savonia ammattikorkeakoulun ja paikallisten järjestötoimijoiden kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 655 623 euroa, josta Kuopion kaupungin rahoitusosuus on 196 686 euroa. Palvelualueella tulee varautua hankkeen juurruttamiseen osaksi aikuissosiaalityön palveluja hankkeen päätyttyä.

 

Projektipäällikkö Riikka Pinta esittelee asiaa kokouksessa.

 

Vaikutusten arviointi                Hanke edistää aikuissosiaalityön asiakkaille tukea työkykyisyyteen ja osallisuuteen yksilöllisesti ja vaikuttavasti.

 

PoSoTe-vaikutustusten arviointi

 

                                                          Hanke luo tulevaisuuden uusia palvelumuotoja tulevan soten käyttöön.

 

 

Esitys                                              Perusturvajohtaja Mari Antikainen:

 

Perusturva- ja terveyslautakunta merkitsee hankkeen tilannekatsauksen tiedoksi ja keskustelee hankkeen juurruttamisesta osaksi aikuissosiaalityön palveluja.

 

 

Liitteet

1

298-2015-8 Lautakunta 21 2 2017 esittely.pdf 547377_1_1.pdf

 

                                                          Valmistelija                                                           

Riikka Pinta

puh. +358 044 718 3442

Mari Annika Antikainen

puh.  044 718 6401

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Markku Tervahauta

 

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi perusturvajohtajan esityksen.

 

Päätös                                            Puheenjohtaja Olli-Pekka Ryynänen saapui kokoukseen klo 15.11 tämän asian käsittelyn aikana. Kokouksen puheenjohtajana jatkoi puheenjohtaja Olli-Pekka Ryynänen.

 

Merkittiin, että jäsen Sami Räsänen poistui kokouksesta klo 15.49 tämän asian käsittelyn aikana.

 

Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtajan ehdotuksen.

 

Projektipäällikkö Riikka Pinta, johtava sosiaalityöntekijä Sanna Räsänen ja johtava sosiaalityöntekijä Tanja Bäck poistuivat kokouksesta klo 16.07  tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.