Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2017/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 27

Asianro 7490/11.02/2014

 

 

Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 - 2019, päivitys 2017

 

 

Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) 10 §:n mukaan kunnan on laadittava suunnitelma järjestämistään eläinlääkäripalveluista sekä eläinlääkintähuoltolaissa tarkoitetusta eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonnan järjestämisestä alueellaan. Suunnitelman tulee sisältää tiedot eläinlääkäripalvelun tuottamistavasta, saatavuudesta, laadusta ja mitoituksesta sekä valvontaan kuuluvista tarkastuksista, näytteenotoista ja muista toimenpiteistä. Palvelun mitoitusta suunniteltaessa on otettava huomioon yksityisten eläinlääkäripalveluiden tuottajien kunnan alueella tarjoamat palvelut.

 

Kunnan suunnitelmassa on otettava huomioon valtakunnallinen ohjelma ja alueellinen suunnitelma, ja se on arvioitava ja tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kolmen vuoden välein. Suunnitelman toteutumisen arviointi tehdään vuosittain seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

 

Evira on julkaisut eläinlääkintähuollon valtakunnallisen ohjelman (EVO) vuosille 2015 – 2019. Valtakunnalliseen ohjelmaan on tullut päivitys vuodelle 2017. Ohjelmassa määritellään asiat, jotka aluehallintoviraston ja kuntien on huomioitava omissa suunnitelmissaan.

 

Siilinjärven kunnassa on valmisteltu eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 – 2019 päivitys 2017. Eläinlääkintähuollon suunnitelma on päivitetty valtakunnallisen päivityksen mukaisesti ja kirjattu valtakunnallisessa ohjelmassa edellytetyt asiat. Resurssitarpeen kartoitusta ei päivitetty tässä yhteydessä. Oleellisia muutoksia nykyiseen suunnitelmaan ei ole. Päivitys koskee lähinnä lainsäädännön päivityksiä, Juankosken kuntaliitosta Kuopioon sekä siirtyminen keskitettyyn päivystysaikaiseen yhteydenottoon myös pohjoisella päivystysalueella.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Siilinjärven kunnan kanssa sopimuksen Kuopion kaupungin eläinlääkintähuollon tehtävien hoidosta. Sopimuksen mukaan Kuopion kaupunki ostaa eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoitamisen Siilinjärven kunnalta. Sopimukseen kuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen lukuun ottamatta Kuopion kaupungin Karttulan aluetta sekä kunnan eläinlääkärille eläinlääkintähuoltolaissa säädettyjen valvontatehtävien hoitaminen koko Kuopion kaupungin alueella.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Tervon kunnan kanssa sopimuksen eläinlääkintähuoltolain mukaisten tehtävien hoidosta Kuopion kaupungin Karttulan alueella. Sopimukseen kuuluu mm. eläinlääkintähuoltolain mukaisen suunnitelman valmistelu, suureläinpraktiikan ja suureläin päivystyksen järjestäminen ja hoitaminen Kuopion kaupungin Karttulan alueella.

 

Kuopion kaupunki on tehnyt Verkavet Oy:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan Pieneläinklinikka Tuhatjalka hoitaa pieneläinten päivystyksen. Pieneläinpäivystyssopimuksessa on mukana myös Kaavi, Lapinlahti, Rautavaara, Siilinjärvi ja Tuusniemi.

 

Eläinlääkintähuollon suunnitelma on osa ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaa. Kuopiossa on eläinlääkintähuollon suunnitelma laadittu erillisenä suunnitelmana. Ympäristölautakunta on hyväksynyt ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelman vuosille 2015 – 2019 muilta osin 11.12.2014 § 137 ja päivityksen vuodelle 2017 15.12.2016 § 128.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Lautakunta hyväksyy Siilinjärven kunnan ympäristöterveyspalvelujen valmisteleman eläinlääkintähuollon suunnitelman 2015 – 2019, päivityksen 2017 siltä osin kun se koskee Kuopion kaupunkia.

 

Liitteet

8

Eläinlääkintähuollon suunnitelma 2015 - 2019, päivitys 2017

 

                                                          Valmistelija                                                           

Hannu Kirjavainen

puh.  044 718 2272

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta yksimielisesti hyväksyi ympäristöjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa