Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2017/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 24

Asianro 1214/11.01.00/2014

 

 

Vaatimus jäärata-ajon kieltämisestä Nilsiän tahkolahdella

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut

 

 

 

                                                          Kuopion kaupungin ympäristöjohtaja on päätöksellään 21.8.2014 § 59 antanut maastoliikennelain mukaisen luvan Nilsiän Urheiluautoilijat ry:lle pitää jääharjoittelurataa Nilsiän Tahkolahdella ja kolmella muulla jääalueella Nilsiässä. Lisäksi Tahkolahdelle on myönnetty lupa ns. jääparkille lahden pohjassa. Lupa on määräaikainen ja se on voimassa 31.3.2019 saakka

 

                                                          Tahkolahden jääradalla on luvan mukaan sallittua myös elämysmatkailuun liittyvä ohjattu ajo ralliautoilla. Toiminta-aika on ma - la klo 9.00-18.00 ja su  klo 12.00-18. viranhaltijalle toimintasääntö 13 a § 7. kohta). 00 (päätösdelegointi

 

 

Vaatimus

 

                                                          Tahkolahden rannalla asuva henkilö on 31.1.2017 päivätyllä kirjeellä vaatinut Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakuntaa kieltämään jäärata-ajon Tahkolahdella. Perusteluina vaatimuksille on esitetty seuraavaa:

 

1. Jäärata-ajo aiheuttaa kohtuutonta melua alueen asukkaille ja alueella ulkoileville. Ajoittain radalla on ollut kymmeniä autoja yhtä aikaa. Autot ovat sekä vakio- että rata-ajoon viritettyjä ralliautoja (katsastamattomia ja liikennevakuutuksen ulkopuolella). Kaikki ranta-asukkaat tietävät, miten yli 200 metriä korkea mäki kaikuu. Jopa lumilaudan käännökset kuuluvat vastarannalle. Pakokaasupäästöt ovat merkittävät.

 

2. Jääradan valmistaminen alkoi tällä kaudella jo joulukuun 2016 puolivälissä. Moottorikelkat ja muut maastoajoneuvot lanaavat lunta ja maatalouskäytöstä poistetut kaksi traktoria pumppaavat vettä jäälle. Melu ja pakokaasuongelmat ovat jatkuvia, pumppaamista on tehty myös viikonloppuisin 6-8 tuntia /päivä. Toiminta estää vapaan liikkumisen jäällä sekä siirtymisen jään yli laskettelurinteille.

 

3. Jäärata-alueella on jään alla 7 paikallisten kalastajien talviverkkoa.

4. Jäärata-ajo on jäällä liikkuville ulkoilijoille vakava turvallisuusriski. Tahkon ladut ovat vaativia ja jäällä liikkuu paljon myös lapsiperheitä. Jalankulkijat liikkuvat hiihtoladun ja jääradan välissä. Ladut ovat olet noin 10-15 metrin päässä radasta. Vähäisen lumen takia suojavallitusta ei ole; autot ajavat ajoittain holtittomasti ja missä sattuu .

Autot ”revittelevät” lasten laskettelurinteen, -liukumäen ja -hiihtokarusellin välittömässä läheisyydessä.

Tahkolahden ylittävä yhdyslatu mäen maisemaladulle kulkee keskeltä jäärataa ja lentokenttää. 
Aholansaaren laiturilta jääradalle vievä tie ylittää Tahkon reittipoolin ylläpitämän yleisen ladun.

Pohjois-Savon palo- ja pelastusviranomaisten ei ole pyydetty lausuntoa, vaikka alueella liikkuu autojen ja moottorikelkkojen lisäksi päivittäin satoja ihmisiä. Tahkon reittipoolin lausuntoa jääradan sijoittumisesta ei ole pyydetty.
Myös Trafin lausunto/ lupa puuttuu keskelle jäärataa ja Tahkon loma- ja virkistysaluetta sijoittuvasta lentokentästä.

5. Urheiluautoilijat eivät ole esittäneet lupahakemuksessaan tarkkaa karttaliitettä, miten toiminnan sijoittuvat kapealle lahdelle. Eikä lupaviranomainen ole sitä myöskään vaatinut. Luvansaaja ei myöskään ole toimittanut toimintaa valvovalle viranomaiselle lupaehdoissa vaadittuja asiakirjoja, suunnitelma vesistön seurannasta ja kirjanpitoa jääradan käytöstä (2014-2016). Eikä valvova viranomainen ole vaatinut ko. asiakirjoja.

6. Lupaehtoja on rikottu jatkuvasti: autoja tankataan jäällä, nopeusrajoituksia ylitetään


7. Jäärataa ei valvota, käytännössä kuka tahansa pääsee radalle vapaasti kaikkina vuorokauden aikana millä tahansa kulkuneuvoilla.

 

8. Luvan valmistelu ja päätöksenteko on ollut täysin puutteellista. Tahkon alueen asukkaita ei ole kuultu. Päätöksessä todetaan virheellisesti, että hakemuksesta on tiedotettu kirjallisesti, vaikka niin ei ole tehty. (Pirkko Nevalaisen kirje 2.1.2017). Ympäristöjohtaja Pöyhönen lupasi samalla hakemuksella Nilsiän Urheiluautoilijat ry:lle perustaa jäärata Kaijanjärveen, Palonurmeen ja Lohilahteen. Näiden alueiden asukkaita on tiedotettu asiasta kirjeellä. Kuopion Kaupunki-lehteä, jossa asiasta on tiedotettu 7.6. 2014, ei jaeta talouksiin Tahkon alueella.

 

9. Päätöksessä on jätetty huomioimatta seuraavat asiaan vaikuttavat selvitykset ja lausunnot:
a) Moottoriurheilualueet, Pohjois-Savon maakuntakaavaselvitys 2008, Pohjois-Savon liiton julkaisu A:57
b) Tahkon keskustan osayleiskaava Kuopion kaupunki 2015, kaava on ollut nähtävillä juuri tämän luvan valmistelun aikana 17.3-17.4.2014. Kaava on nyt saanut lainvoiman
c) Tahkon liikenteen ja liikkumisen turvallisuussuunnitelma, Elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus raportteja 79/2013

Missään näistä selvityksistä ei ole mainintaa Tahkolahdelle sijoitettavasta tai sijoitetusta jääradasta.

 

                                                          Vaatimuskirjelmä on liitteineen pöytäkirjan liitteenä.

                                                         

Asian käsittely

 

                                                          Vaatimuskirjelmästä on pyydetty vastine Tahkon alueen reittien pitäjiltä, Kuopion kaupunki, hyvinvoinnin edistämisen lautakunta ja luvan haltijalta Nilsiän Urheiluautoilijat ry.

 

                                                          Lisäksi alueella on tehty melumittaus helmikuussa 2017.    

 

                                                          Luvan myöntänyt viranomainen, Kuopion kaupungin ympäristö- ja rakennuslautakunta toteaa vaatimuksesta seuraavaa:

 

                                                          Kohtaan 1. Toiminta on luvassa rajoitettu vain päiväaikaan tapahtuvaksi. Alueella on tehty melumittaus. Yksittäiset melumittaukset melumittarilla eivät kuvasta alueen todellista melutilannetta. Melumittaus edellyttää aina useampia mittauksia ja tulosten tulkintaa ohjearvojen mukaisesti.

 

Kohtaan 2. ja 3. Radan perustamiselle on lupahakemuksessa esitetty vesialueen omistajan lupa.

 

Kohta 4. Tahkolahden jäälle ei ole luvassa myönnetty lentokenttälupaa, koska kyseisen luvan myöntäminen ei kuulu ympäristönsuojeluviranomaisen toimivaltaan.

 

Kohta5. Hakemuksessa on esitetty ilmakuva jääradasta, joka kuvaa hyvin radan sijoittumista maastoon. Alueelta on otettu vesi- ja sedimenttinäytteet ennen toiminnan aloittamista. Lisäksi viranomainen on saanut tiedon alueen käytössä puhelimitse.

 

Kohta 6. Autojen tankkaaminen jäällä on kielletty lupapäätöksessä.

 

Kohta 7. Jääradan turvallisuudesta vastaa hakemuksen mukaisesti Nilsiän urheiluautoilijat ry.

 

Kohta 8. Luvan valmistelu ja päätöksenteko noudattaa maastoliikennelakia ja -asetusta.

 

Kohta 9. Esitetyt selvitykset ovat vain ohjeellisia. Kaavoituksella ei puututa yleensä vesialueisiin, joita kunta ei omista.

                                                         

Lausunnot

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta toteaa vastineessaan 28.2.2017  § 7, ettei se näe syytä Nilsiän Urheiluautoilijat ry:lle myönnetyn luvan peruuttamiselle. Valitus otettaneen huomioon mahdollisesti seuraavaa lupa päätöstä tehtäessä alueelle, lupa umpeutuu 31.3.2019. Vastineessa todetaan myös, ettei alueella ole 1.1.2013 (Nilsiän kuntaliitos Kuopioon) alkaen ole ollut vaaratilanteita tai ympäristöhaittoja eikä valituksia ole ollut.

 

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lausunto on pöytäkirjan liitteenä.

 

                                                          Nilsiän Urheiluautoilijat ry on antanut vaatimuksesta vastineensa 21.2.2017 päivätyllä kirjeellä. Vastineessa todetaan, että

1.       Melumittausten mukaan ajamisesta johtuva melu on sallituissa raja-arvoissa

2.       Alueen jäädyttämisellä taataan rinnekoneiden turvallinen liikkuminen ja turvallinen ajoharjoittelu sekä turvalliset reitit ja niiden hoitaminen latukoneilla.

3.       Jääradalla olevat kalaverkot ovat Nilsiän UA:n kalastuskunnalta vuokraamalla alueella Nilsiän UA:n luvalla.

4.       Ajoharjoitteluradat on suunniteltu niin, etteivät ne haittaa muita liikkujia.

5.       Karttaliitettä ei ole, koska rata on ollut samalla paikalla n. 20 vuotta.

6.       Ajoharjoitteluradalle ei ole nopeusrajoitusta, koska alue on suljettu. Toiminnalle on olemassa selvät ohjeet.

7.       Radalla ajaminen on luvan varasita toimintaa ja toiminnasta vastaa Aaltonen Motorsport ja Nilsiän UA, radoilla on kieltokyltit ja puomit.

Alueen siisteydestä pidetään huoli kuten myös turvallisuudesta.

 

                                                          Aaltonen Motorsport Oy on antanut vastineen vaatimukseen 23.2.2017 päivätyllä kirjeellä. Vastineessa todetaan, että

1.       jäärata-ajo ei poikkea lupapäätöksestä

2.       Pakokaasupäästöt eivät poikkea normaaleista autoista.

3.       Autot on liikennevakuutettu.

4.       Toiminta on ohjattua.

5.       Radat on merkitty.

6.       Radat on rakennettu niin, että niillä on turvaetäisyys hiihtolatuihin ja moottorikelkkareittiin.

7.       Radalla on lumivallit.

8.       tapahtumista pidetään kirjaa.

9.       Turvallisuus asiakirja on toimitettu Kuopion kaupungin ympäristöterveydenhuoltoon ympäristöterveystarkastajalle.

 

                                                          Nilsiän Urheiluautoilijat ry:n vastine  ja Aaltonen Motosport Oy:n vastine ovat pöytäkirjan liitteenä.

 

Esitys                                              Ympäristö- ja rakennuslautakunta katsoo, ettei se edellä esitetyn perusteella näe syytä Nilsiän Urheiluautoilijat ry:lle myönnetyn maastoliikennelain mukaisen luvan, 21.8.2014 § 59 peruuttamiselle. Melumittauksella on valvottu radan toimintaa talvella 2017. Alueelta ei radan toiminta-aikana (14 vuotta) ole tullut muita valituksia. Jääradan toimintaa arvioidaan uudelleen nykyisen luvan umpeutumisen jälkeen keväällä 2019, jos Nilsiän Urheiluautoilijat ry hakee toiminnalle Tahkolahdella uutta lupaa.

 

 

                                                         

 

Liitteet

6

1214/2014 Valituskirjelmä

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Erkki Pärjälä

puh.  044 718 2142

Pirkko Nevalainen

puh.  044 748 2398

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta yksimielisesti hyväksyi ympäristöjohtajan päätösehdotuksen.

 

Merkitään, että ympäristötarkastaja Pirkko Nevalainen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa