Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 37

Asianro 2717/12.00.01.00/2017

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / erityisopetuksen tila Kuopiossa

 

 

                                                          Valtuustoaloite 27.3.2017

                                                          Krista Rönkkö ja 19 muuta valtuutettua:

 

Erityisopetus (oppilaan erityinen tuki) on tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat erityisiä opetusjärjestelyjä tai oppilashuoltopalveluja laaja-alaisten oppimis­vaikeuksien, älyllisen kehitysvamman, neurologisen kehityshäiriön, tunne-elämän häiriön, sosiaalisen sopeutumattomuuden, liikunta- tai aistivamman tai esimerkiksi pitkäaikaissairauden vuoksi.

 

Erityisopetusta järjestetään esi- ja peruskoulussa sekä toisen asteen yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa.

 

Oppilaan erityinen tuki pyritään järjestämään ensisijaisesti oppilaan omassa lähikoulussa ja muun opetuksen yhteydessä. Mikäli se ei ole mahdollista, oppilaalle osoitetaan lähin tarkoituksenmukainen koulu ja erityisluokkapaikka. Noin puolet erityistä tukea tarvitsevista oppilaista on integroitu kokonaan tai osittain yleisopetuksen ryhmiin.

 

Vuodesta 2013 Suomen perusopetuksessa on käytetty kolmiportaisen tuen järjestelmää: Lievin tuen muoto on yleinen tuki, jota opettaja voi antaa esimerkiksi tukiopetuksena ja joustavina opetusjärjestelyinä. Jos tuen tarve on suurempi, siirrytään tehostettuun tukeen, joka voidaan toteuttaa omassa yleisopetuksen luokassa, erityisopettajalla tai niiden yhdistelmänä. Tuki on säännöllistä tai koostuu useista eri tukimuodoista. Erityinen tuki on vielä vahvempi tuen muoto, ja sen toteuttamisessa päävastuu on erityisopettajalla. Sitä annetaan niille oppilaille, joiden kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu tehostetun tuen tukitoimilla.

 

Erityisopetuksen oppilaiden määrä kasvoi Suomessa noin 60 prosenttia vuosina 2001 - 2010. Perusopetuksen päättövaiheessa yksilöllistettyä oppimäärää suorittavien oppilaiden osuus kaksinkertaistui samana ajanjaksona. Noin yhdeksän prosenttia Suomen peruskou/ulaisista oli erityisopetuksen piirissä vuonna 2010. Noin 40 prosentilla erityisopetukseen siirretyistä siirto johtui laaja-alaisista oppimisvaikeuksista.

 

Vuonna 2011 tuli voimaan perusopetuslaki, ja erityisluokkien oppilaat siirrettiin tavallisiin luokkiin. Vuoden 2011 jälkeen erityisluokkia on Suomessa lakkautettu yli 100. Samaan aikaan erityisen ja tehostetun tuen piiriin on tullut 24000 lasta lisää􀀃 ja vastaavasti opettajia on tullut lisää 100 - 150. Erityisopettajien tuki ei lupausten mukaisesti ole siirtynyt luokkiin. Perusopetuksen opettajat eivät osaa toimia                           psyykkisesti oireilevien oppilaiden kanssa. Oppilaiden psyykkinen oireilu on opettajien mukaan muun muassa sättimistä, kiroilua ja väkivaltaisuutta. Opettajilla ei ole tietoa, miten näitä oppilaita opettaa tai miten heille voisi saada apua. Kouluissa ole tarpeeksi osaamista erityistukea tarvitsevista oppilaista.

 

Vuosi sitten myös Kelan lääkinnällisen kuntoutuksen linjaus muuttui. Lasten Neurologiyhdistyksen Kelalle esittämän suosituksen mukaan esimerkiksi yli 7-vuotiaiden älyllisten kehitysvammaisten lasten kuntoutuksen pääpaino on kuntien erityisopetuksella, ja erilaisia kuntoutusmuotoja (kuten puhe- tai toimintaterapia) myönnetään vain lyhyinä jaksoina.

 

Miten Kuopio pystyy vastaamaan erityisopetuksen kasvavaan tarpeeseen?

 

Esitän, että Kuopion erityisopetuksen tila tutkitaan ja resurssien riittävyyttä tarkastellaan pitkällä tähtäimellä.

 

 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa