Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nilsiä-neuvottelukunta
Pöytäkirja 04.04.2017 Pykälä 13


 

 

§ 13

Asianro 2883/00.01.01/2015

 

 

Pitäjäkokous 23.4.2017

 

 

 

 

 

Kuopion kaupungin valmisteleman lähidemokratiamallin mukaisesti Kuopion kaupungin kuntaliitosalueille (Riistavesi, Vehmersalmi, Karttula, Nilsiä, Maaninka ja Juankoski) perustetaan Pitäjäraadit. Pitäjäraati toimii kaupunginhallituksen asettaman lähidemokratiajaoston alaisuudessa.

 

Pitäjäraadin tehtävänä on edistää alueen asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä alueen kehittymistä. Ne tarjoavat alueen asukkaille väylän kehittää alueensa palveluita, demokratiaa ja yrittäjyyttä.

 

Pitäjäraatien toiminta käynnistetään uuden valtuustokauden alussa 1.6.2017 lukien. Pitäjäraadit valitaan alueellisissa pitäjäkokouksissa heti kunnallisvaalien jälkeen. Pitäjäkokoukset on suunniteltu pidettäväksi 23.4.217 klo 12 – 15 yhtä aikaa kaikilla kuntaliitosalueilla.  

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Riitta Kokkonen

puh. +358 044 718 2138

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Talouspäällikkö Riitta Kokkonen

 

Neuvottelukunta merkitsee tiedoksi pitäjäkokouksen ajankohdan ja alustavan ohjelman.

 

 

Päätös                                            Neuvottelukunta hyväksyi yksimielisesti talouspäällikön ehdotuksen.