Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat
Pöytäkirja 20.03.2017 Pykälä 11



 

 

§ 11

Asianro 8413/10.02.02/2016

 

 

Neulaniemen osayleiskaavaehdotus

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Neulaniemen alueelle on laadittavana kaavoitusohjelman mukaisesti osayleiskaava. Kaavatyö käynnistyi vuonna 2012 osayleiskaavan lähtötietoaineiston valmistelulla. Vuonna 2015 valmistuivat rakennemallivaihtoehdot ja vuoden 2016 keväällä kaavaluonnos, joka oli yleisesti nähtävillä (23.5. - 22.6.2016) ja siitä pyydettiin tarvittavat lausunnot.

 

Saatujen palautteiden pohjalta kaavaluonnos on tarkennettu kaavaehdotukseksi. Siinä on tutkittu rakentamisen, tiestön ja palveluiden sijoittumista alueelle, olevien loma-asuntojen tulevaisuutta, virkistysmahdollisuuksien suhdetta asumiseen sekä kaupunkirakenteen laajenemisen mahdollisuuksia Neulaniemen alueen rakentamisen jälkeen.

 

Kaavaehdotuksessa, jonka pinta-ala on noin 950 ha (vesialuetta n. 390 ha), Neulaniemen alue varataan pääosin asuinalueiksi sekä virkistys- ja suojelualueiksi. Kaavassa määritetään rakentamisen ja liikenteen perusratkaisut, rakennettavien alueiden rajautuminen, kortteleiden tuleva käyttö sekä alueen liittyminen muuhun kaupunkirakenteeseen. Alueelle tulee noin 6 000 asukasta.

 

Neulaniemen osayleiskaavalla muutetaan kaupunginvaltuuston 11.12.2000 hyväksymää Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaavaa. Osayleiskaavasta tulee oikeusvaikutteinen ja se tulee ohjaamaan alueen yksityiskohtaista suunnittelua.

 

Seuraavana toimenpiteenä kaavaehdotus asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

Vaikutusten arviointi                 -

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi luonnosvaiheen palautteet vastineineen ja hyväksyy 20.3.2017 päivätyn Neulaniemen osayleiskaavaehdotuksen siten, että se asetetaan yleisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot.

 

 

Liitteet

3

8413/2016 Neulaniemen osayleiskaavaehdotus 20.3.2017

 

4

84513/2016 Lausunnot ja vastineet

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Juha Romppanen

puh.  044 718 5410

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että esittelijänä kokouksessa toimi kaupunginjohtajan poissa ollessa palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen.

 

                                                      Merkittiin, että va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Romppanen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti palvelualuejohtaja Jarmo Pirhosen tekemän päätösehdotuksen.