Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.03.2017/Pykälä 109

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 109

Asianro 2586/14.07.00/2017

 

 

Työllisyyspalvelun toiminta- ja hankintasuunnitelma vuosille 2017-2018

 

 

Työllistymispalvelujen päällikkö Pirjo Oksanen
Työllisyyspalvelujen henkilöstö

 

 

                                                      Kuopion kaupungin työllisyyspalvelu siirtyi 1.1.2017 osaksi elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualuetta. Elinvoima- ja konsernipalvelujen toimintasääntöluonnoksen mukaan työllisyyspalvelu muodostaa elinvoimapalvelujen sisällä oman palveluyksikön, joka vastaa pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työllisyyden edistämisestä ja palveluista, työllisyysasioiden koordinoinnista ja kuntouttavasta työtoiminnasta. Palveluyksikköä johtaa työllisyyspalvelujohtaja.

 

Työllisyyspalvelun asiakasprosesseja, palveluja ja toimintamalleja sekä henkilöstörakennetta ja työntekijöiden tehtäväkuvia on kehitetty vuosien 2015-2016 aikana LEAN-kehittämisprosessissa. Kehittämistyön tavoitteena on vastata paremmin palveluyksikön perustehtävän haasteisiin ja tulevaisuuden toimintaympäristön muutoksiin sekä valmistautua maakuntauudistuksen jälkeiseen aikaan.

 

Työllisyyspalvelun perustehtävä, painopisteet, tavoitteet ja keskeiset toimenpiteet määritellään työllisyyspalvelun toiminta- ja hankintasuunnitelmassa. Lisäksi toiminta- ja hankintasuunnitelmassa sovitaan kaupunkitasoisista linjauksista ja määrärahojen kohdentamisesta sekä asiakaspalvelujen hankinnan päälinjoista. Nyt hyväksyttävänä oleva suunnitelma kattaa vuodet 2017–2018. Toimintasuunnitelman toteutumista seurataan osavuosikatsausten yhteydessä ja se tarkastetaan vuosittain talousarvioprosessin yhteydessä. Suunnitelman seurannan yhteydessä tulee varautua tarvittaessa nopeaan reagointiin ja suunnitelman päivittämiseen toimintaympäristön muutosten mukaisesti.

 

Liitteenä jaetaan työllisyyspalvelun toiminta- ja hankintasuunnitelma.

 

 

 

Liitteet

8

2586/2017 Työllisyyspalvelun toiminta- ja hankintasuunnitelma

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Pirjo Oksanen

puh.  044 718 1711

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy työllisyyspalvelun toiminta- ja hankintasuunnitelman vuosille 2017-2018 sekä valtuuttaa työllisyyspalvelujohtajan tekemään suunnitelman mukaiset hankinnat työllisyyspalvelun käyttösuunnitelman  puitteissa

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että asiakohta käsiteltiin asiakohdan 7 käsittelyn jälkeen.

 

                                                      Merkittiin, että työllisyyspalvelujohtaja Pirjo Oksanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Oksanen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen. Merkittiin, että jäsen Erkki Virtanen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

                                                      Merkittiin, että hallituksen I varapuheenjohtaja Leila Savolainen ja jäsenet Hetti Rytsy, Nelli Berg-Väänänen sekä strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen poistuivat kokouksesta esteellisinä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

 

                                                      Kaupunginhallitus valitsi Leila Savolaisen tilalle toiseksi pöytäkirjantarkastajaksi asiakohtaan Neeta Röppäsen. 

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa