Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 20.04.2017/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 31

Asianro 2999/11.00.00/2017

 

 

Kuopion resurssiviisauden tavoitetyön käynnistäminen

 

 

Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelujen tukipalvelut

 

 

Taustaa

 

Kuopion kaupunki hyväksyttiin helmikuussa 2016 resurssiviisaiden edelläkävijäkuntien FISU-verkostoon (Finnish Sustainable Communities). Verkoston tavoitteina ovat hiilineutraalisuus, jätteettömyys ja globaalisti kestävä kulutus vuoteen 2050 mennessä. Resurssiviisaat kunnat edistävät alueellaan hiilineutraaleja toimintamalleja ja kiertotaloutta.

 

Hiilineutraalissa kaupungissa tuotetaan ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä vain sen verran, kuin niitä pystytään sitomaan. Jätteettömässä kaupungissa toimitaan kiertotaloudessa, jossa materiaalit kiertävät eikä tavaroita tuoteta jatkuvasti lisää. Kulutus perustuu omistamisen sijaan palveluiden käyttämiseen, kuten jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrättämiseen. Kestävän kulutuksen tason kaupungissa kulutetaan luonnonvaroja maapallon kantokyvyn rajoissa. Resurssiviisaus on kykyä käyttää erilaisia resursseja, kuten luonnonvaroja, energiaa, tuotteita ja aikaa harkitusti ja hyvinvointia sekä kestävää kehitystä edistävällä tavalla.

 

Jokainen FISU-verkoston kunta laatii yhdessä yritysten ja paikallisten toimijoiden kanssa yhteiset tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit toimenpiteiden edistymisen arvioimiseksi. Pyrkimyksenä on vahvistaa kunta- ja aluetaloutta, luoda työpaikkoja ja edistää kestävää hyvinvointia.

 

Resurssiviisauden teemat Kuopiossa

 

Kuopion resurssiviisauden tavoitteet on jaoteltu kuuteen teemakokonaisuuteen:

 

1. Energiantuotanto ja –kulutus

 

Kuopiossa on tehty pitkäjänteistä työtä energiatehokkuuden parantamiseksi ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi muun muassa kuntien energiatehokkuussopimusten ja ilmastopoliittisen ohjelma avulla. Tässä työssä jatketaan energiatehokkuuden parantamista kotitalouksissa, julkisella sektorilla ja yrityksissä. Lisäksi haetaan keinoja, joiden avulla voidaan siirtyä kokonaan uusiutuviin energialähteisiin pohjautuvaan ja hiilineutraaliin sähkön- ja lämmöntuotantoon.

 

2. Liikkuminen ja yhdyskuntarakenne

 

Turvallinen, terveellinen ja kestävän liikkumisen mahdollistava yhdyskuntarakenne sekä tiivis kaupunkirakenne vähentävät kasvihuonekaasupäästöjä. Älykäs, uusiutuvia polttoaineita käyttävä liikkuminen, joukkoliikenteen edistäminen ja sujuvien kevytliikenneväylien rakentaminen ovat osa maankäytön suunnittelua. Laadukkaat ja viihtyisät viher- ja virkistysverkostot luovat viihtyisän elinympäristön ja hyvinvointia kaupunkilaisille. Kuopiossa käynnissä oleva seudullinen Viisaan liikkumisen hanke edistää osaltaan teeman tavoitteita.

 

3. Kulutus ja materiaalikierrot

 

Kestävää kulutusta edistetään kotitalouksissa ja julkisessa taloudessa uusilla kulutusmalleilla, kuten uudenlaisilla tuotepalveluilla ja yhteisomistuksen sekä vuokraus- ja lainauspalvelujen kehittämisellä. Materiaalikiertoja parannetaan hyödyntämällä kierrätysmateriaaleja neitseellisten raaka-aineiden sijasta. Tässä työssä kartoitetaan materiaalivirtoja ja kiertotalouspotentiaaleja, minkä avulla löydetään myös Kuopion alueelle sopivia uusia liiketalousmahdollisuuksia. Uusiomateriaalit ja uudelleenkäyttö otetaan huomioon julkisissa hankinnoissa. Työssä etsitään myös keinoja parantaa kierrätysmateriaalien käyttöä laajemmin esimerkiksi rakentamisessa.

 

4. Ruuantuotanto ja –kulutus

 

Laajoine maaseutualueineen ja vesistöineen Kuopiolla on erinomaiset edellytykset nykyistä laajemmalle lähiruuan hyödyntämiselle. Kestävästi tuotettu lähiruoka myös vähentää ruuan haitallisia ympäristövaikutuksia. Kuopion kouluissa tehdyllä ruokahävikin seurantatyöllä ja vähentämiskampanjoilla on jo saavutettu taloudellisia säästöjä ja vähennetty ilmastopäästöjä. Työtä jatketaan hakemalla keinoja ruokahävikin vähentämiseksi edelleen.

 

5. Veden käyttö ja luonnonvedet

 

Vesistöjen runsaus on Kuopiolle tyypillistä. Tässä työssä haetaan toimenpiteitä, joilla voidaan turvata hyvä juomavesi ja pitää luonnonvesien tila hyvänä. Uusia ratkaisuja etsitään muun muassa hulevesien hallintaan ja kestävään vesivarantojen käyttöön. Vesiluontoa kehitetään kaupunkilaisten hyvinvoinnin lähteenä.

 

6. Hyvinvointia luonnosta

 

Monipuolinen luonto on Kuopiossa lähellä jokaista kaupunkilaista. Hyvinvointia luonnosta –teema käsittää toimenpiteitä, joiden avulla parannetaan ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua luonnon avulla. Työssä tarkastellaan myös luonto- ja ympäristökasvatusta sekä erilaisia luontoa hyödyntäviä palveluja. Kaiken perustana on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja kehittäminen.

 


 

Työn eteneminen

 

Vuoden 2017 alussa käynnistynyt kaksivuotinen Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Pohjois-Savossa -hanke (KierRe) vastaa Kuopiossa Fisu-työn koordinoinnista. Hankkeen projektivastaava koordinoi yhdessä alueellisten ympäristönsuojelupalveluiden kanssa resurssiviisaustyön tavoitteiden laatimista ja työn kulkua. Työ aloitettiin jo kesäkuussa 2016, jolloin kaupunkiympäristön palvelualueen johtoryhmälle järjestettiin aihetta koskeva sparraus- ja ideointityöpaja. Varsinainen työ on käynnistetty talvella 2017 kaupunkiorganisaation sisällä ja sitä jatketaan kevään ja syksyn aikana.  Syksyn 2017 aikana nimetään resurssiviisauden tavoitetyölle arviointiryhmä, joka vastaa jatkossa tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumisen seurannasta.

 

Tavoitteet ja toimenpiteet määritetään erilaisissa työpajoissa, kyselyillä, asiantuntijatapaamisissa ja seminaareissa. Työhön sitoutetaan kaupunkikonsernin lisäksi muita toimijoita, kuten tutkimus- ja oppilaitoksia, yrittäjiä, eri alojen yhdistyksiä ja asukkaita.  Resurssiviisautta koskeva ohjelma tuodaan lokakuussa ympäristö- ja rakennuslautakunnan käsiteltäväksi, joka vie sen marraskuussa kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. 

 

Vaikutusten arviointi               

Resurssiviisaan, energiatehokkaan ja vähähiilisen toiminnan edistämisellä saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä ja vähennetään aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä. Kiertotalouden edistäminen ja toteuttaminen luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille, joten resurssiviisaustyöllä vahvistetaan paikallistaloutta ja elinkeinotoimintaa, joten vaikutukset yrityksiin ovat positiiviset. Työllä on positiivisia vaikutuksia kuntalaisiin, sillä työllä edistetään kestävää hyvinvointia ja hyvää luonnon ja elinympäristön tilaa.

 

 

Esitys                                              Lautakunta käynnistää Kuopion resurssiviisauden tavoitetyön edellä esitettyjen teemojen mukaisesti sekä valtuuttaa alueelliset ympäristönsuojelupalvelut osallistamaan ja kuulemaan tarvittavia sidosryhmiä.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Minna Kuuluvainen

puh. +358 44 718 2148

Eila Pulkkinen

puh. +358 44 718 2143

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen

 

Lautakunta hyväksyy edellä mainitun esityksen.

 

 

Päätös                                            Lautakunta yksimielisesti hyväksyi ympäristöjohtajan päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa