Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.04.2017/Pykälä 117

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 117

Asianro 2773/02.02.02/2017

 

 

Juankosken kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös

 

 

Sisäinen tarkastaja Kaija Kähkönen
Kaupunginkanslia

 

 

                                                      Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätös sisältää tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen.  Lisäksi kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen tuloslaskelmien ja taseiden yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. 

 

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja.

 

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan tai kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa kunnan tai kuntakonsernin tuloslaskelmassa, taseessa tai rahoituslaskelmassa.

 

Kunnanhallituksen on kuntalain 115 §:n 3 momentin mukaan tehtävä toimintakertomuksessa esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Juankosken kaupungin talous toteutui kokonaisuutena alkuperäiseen talousarvioon verrattuna odotettua huonommin. Toimintatuotot toteutuivat metsänmyyntituloista ja myyntivoitoista johtuen arvioitua paremmin. Toimintakulut toteutuivat alkuperäiseen talousarvioon verrattuna 0,436 milj. e suurempana ja muutettuun talousarvioon verrattuna toimintakulut alittuivat 0,542 milj. euroa. Toimintakate toteutui vain 0,166 milj. euroa alkuperäistä talousarviota heikommin, mutta verotulojen toteutuminen 0,671 milj. e arvioitua heikommin ja pysyvien vastaavien hyödykkeiden arvonalennusten 0,736 milj. e kirjausten jälkeen tilikauden tulos on 1,557 milj. euroa heikompi, kuin alkuperäisessä talousarviossa.

 

Kaupungin lainakanta kasvoi vain 0,680 milj. euroa, koska käyttötaloutta ja investointeja rahoitettiin osin vuoden 2015 lopussa rahatileillä olleilla kassavaroilla.

 

Kaupungin tilikauden tulos on 2,575 milj. euroa alijäämäinen ja poistoeron kirjauksen jälkeen alijäämä on 2,540 milj. euroa. Taseen kertynyt alijäämä on 13,019 milj. euroa.  Konsernin tilikauden tulos o0 2,5 milj. euroa alijäämäinen ja tilinpäätössiirtojen jälkeen alijäämäinen 2,542 milj. e. Konsernitaseen kertynyt alijäämä on 15,636 milj. e.

 

Merkitään, että tilinpäätöksessä asukaslukuna käytetty ennakkotieto muutetaan viralliseksi asukasluvuksi valtuustolle jaettavaan tilinpäätökseen ja samalla korjataan tarvittaessa tunnusluvut.

 

 

Vaikutusten arviointi                 Merkitään, että asia on ilmasto- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.

 

 

Liitteet

2

2773/2017 Juankosken kaupungin tilinpäätös 2016

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 718 8925

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Kaupunginhallitus

1.  allekirjoittaa Juankosken kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2016 ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi.

2.   esittää valtuustolle, että vuoden 2016 tilikauden – 2.539.523,94 euron alijäämä kirjataan omaan pääomaan tilikauden yli/-alijäämätilille. Aiemmin toteutettuihin investointeihin liittyvää poistoeron vähennystä kirjataan poistosuunnitelman mukaisesti 35.370,03 euroa.
 
3.  oikeuttaa talous- ja omistajaohjausyksikön tekemään tilinpäätökseen mahdolliset tekniset korjaukset.

 

 

Päätös                                          Merkittiin, että muutosjohtaja Petri Kangasperko oli kokouksessa kuultavana. Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen oli kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä.

 

                                                      Merkittiin, että jäsen Harri Auvinen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn aikana.

 

                                                      Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

                                                      Petri Kangasperko poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa