Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2017/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Tarkastuslautakunta

46 §

27.3.2017

 

§ 47

Asianro 2226/00.03.00.00/2017

 

 

Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän vuoden 2016 arviointikertomus

 

 

Päätöshistoria

 

Tarkastuslautakunta 27.3.2017 46 §

 

Tarkastuspäällikkö Tapani Laitinen
Tarkastustoimi

 

 

                                                    Savon ammattikorkeakoulun kuntayhtymän tarkastuslautakunta on kokouksessaan 1.3.2017 hyväksynyt ja allekirjoittanut liitteenä olevan v. 2016 arviointikertomuksen ja päättänyt esittää arviointikertomuksen  jäsenkuntien tarkastuslautakuntien kautta valtuustojen käsiteltäväksi.

 

                                                   

 

 

Liitteet

 

Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016

 

 

 

 

 

                                                    Valmistelija                                                   

Tapani Laitinen

puh. +358 44 718 2808

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                   Tarkastuspäällikkö Tapani Laitinen

 

Tarkastuslautakunta päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto merkitsee Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän vuoden 2016 arviointikertomuksen tiedoksi.

 

 

Päätös                                     Merkittiin, että puheenjohtaja Anna Olkkonen oli esteellisenä poissa kokouksesta asiakohdan käsittelyn ja päätöksen teon aikana ja että puheenjohtajana toimi asiakohdassa varapuheenjohtaja Marja Berg.

 

Merkittiin, että Anna Olkkonen palasi kokoukseen tämän asiakohdan käsittelyn ja päätöksen teon jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


 

 

 

 

 

 

Liitteet

3

2267/2017 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2016

 

                                                   

 

 

Päätösehdotus                        Tarkastuslautakunta

 

Kaupunginvaltuusto merkitsee Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymän vuoden 2016 arviointikertomuksen tiedoksi.

 

 

 

Päätös                                        Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa