Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 90

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 90

Asianro 3263/10.03.01.02/2017

 

 

Keskustan liikenneväylien kunnossapitoluokituksen tarkistaminen

 

 

Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen
Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

 

 

Kuopion ydinkeskustan kulkuväyliin on viime vuosina tehty lukuisia muutoksia, kun keskustan alueelta on liikenneuudistusten yhteydessä pääasiassa purettu aikaisemmat katujen yksisuuntaisuudet.  Kävelykeskusta ja joukkoliikennekadut on toteutettu torin pysäköintilaitoksen laajennuksen yhteydessä. Tämän lisäksi joukkoliikenteen reitistö ja pysäkkijärjestelmä on uudistettu kokonaisuudessaan joukkoliikenteen kilpailutuksien yhteydessä.

 

Liikennemuutosten lisäksi keskustaan on tullut ja on tulossa asumista lisää. Entiset oppilaitoksen korttelit niin ammattikorkeakoulun kuin ammatti- ja aikuiskoulutuksen osalta ovat muuttuneet tai muuttumassa asuinkortteleiksi oppilaitosten muuttaessa Savilahteen.

 

Kaupunki haluaa satsata vilkkaaseen ydinkeskustaan, jossa yhdistyvät monipuoliset palvelut sekä turvallinen asuminen ja liikkuminen. Viihtyisän kaupungin tavoitteiden mukaisesti liikkumismuotoina tuetaan joukkoliikennettä, jalankulkua ja pyöräilyä. Autoliikenteelle ja pysäköinnille on varattava keskustassa omat tilansa.

 

Kunnossapitoluokituksen tarkistamisen yhteydessä on pyritty selvittämään paikat, missä kunnossapidolle on ensisijaiset tarpeet. Kunnossapidon toimenpiteet tulee suunnata ensin sinne, jossa niillä on suurin tarve. Tämän jälkeen toimenpiteet tehdään väylille, joissa liikkuminen on vähäisempää. Näin kunnossapidon muutokset voidaan tehdä myös kustannusneutraalisti.

 

Työn aikana on laajasti kuunneltu eri käyttäjä- ja intressiryhmiä monipuolisin vuorovaikutuskeinoin. Näiden pohjalta on saatu laadittua kunnossapitoluokituksien tarkistukset ja lukuisia muita kehitysehdotuksia.

 

Työssä läpikäyty prosessi on kuvattu tarkasti liitteenä olevissa loppuraporttiluonnoksessa ja esitystiivistelmästä.

 

Tavoitteena on, että muutosten edellyttämistä toimenpiteistä sovitaan alueen kunnossapitäjän eli Mestarin kanssa siten, että muutokset otetaan käyttöön seuraavalla talvikaudella eli 1.10.2017 alkaen.

 

 

Vaikutusten arviointi                Muutoksilla pyritään nykyistä paremmin vastaamaan asukkaiden tosiasiallisiin tarpeisiin. Kun muutokset saadaan vietyä myös käytännön tasolle, parantaa se asukkaiden ja keskusta-alueen yrityselämän hyvinvointia ja keskusta-alueen viihtyvyyttä.

 

Talouden osalta muutosten pääpaino on siinä, että varsinaiset auraustoimenpiteet ja liukkauden torjunta voidaan tehdä kustannusneutralisti eli muutokset eivät lisää kustannuksia. Lisääntyvästä lumen poistosta ja eräiden täsmäkohteiden paremmasta talvikunnossapidosta (esim. linja-autopysäkit, polkupyöräpysäköinti) arvioidaan tulevan hieman lisäkustannuksia. 

 

 

Esitys                                              Esitän, että lautakunta hyväksyy liitteissä esitetyt kunnossapidon muutokset otettavaksi keskusta-alueella käyttöön.

 

 

Liitteet

12

3263/2017 Loppuraporttiluonnos

 

13

3263/2017 Koonti tuloksista ja tausta-aineisto (julkaistaan vain internet-sivuilla)

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ismo Heikkinen

puh. +358 44 718 5656

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen               

 

Lautakunta hyväksyy kaupungininsinöörin esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa